Pyysin kysymyksiä joulukuun alussa, ja saamani piti. Kysyjät osuivat niin keskeisiin linjoihin, että tuntui vaikealta vastata ennen kuin tiedämme, mikä RAY:n avustuspäätös todella on.
Joulukuun ajan raportit ja muut paketoitavat tekstit ovat rapisuttaneet näppäimiä. Niin tuli 16. päivän ilta ja puheenjohtajalle päätös: 89 tuhatta. Kahdeksankymmentäyhdeksän on noin 50 tuhatta vähemmän kuin kuluneena vuonna.
Osoitteessa ray.fi pääsee vertailemaan, mitä on muille annettu.
Näitä kysymyksiä mietimme edelleen. Mietimme, mihin niistä on vastattava eniten. Imetystukipuhelimen toiminta turvataan. Uutta lienee tiedotuksen ja yhteiskunnallisen edunvalvonnan aktiivisuus. Uusia tukimuotoja tai kohderyhmäpainotuksia emme pysty luomaan, vaikka esimerkiksi imetykseen pettyneet tarvitsisivat vielä paljon helpottavia sanoja.
#
Lotta kirjoitti:
07/12/2009 17:26 (Muokkaa)Jos rahoitusta tulee, niin mitkä ovat yhdistyksen ensi vuoden ja pidemmänkin ajan suuntaviivat? Onko tarkoitus ylläpitää nykyistä toimintaa ja imetystukipuhelinta vai onko suunnitteilla jotakin uutta? Näkyvyys mediassa ja muualla ei varmasti olisi pahitteeksi jatkossakaan, uudet näkyvät projektit varmaan turvaisivat tulevaisuuttakin.
#
Laura kirjoitti:
09/12/2009 1:25 (Muokkaa)Miten yhdistys aikoo valvoa uutta imetysohjelmaa? Tarvitaanko valtion ohjelman valvontaan jokin ulkopuolinen kolmannen sektorin yhdistys, eikä valtio valvo omia toimintojaan ja tarkkaile että suositukset tulevat käytäntöön?
Valtio tarvitsee palautetta äideiltä. Sellaista on esimerkiksi jutustelu rokotusjonosta. Terveydenhoitaja kertoi yksivuotiaan äidille, että hän ei ole imetyskoulutusta käynyt, kun hän on jo imetysmyönteinen. Kaikki muut on koulutettu. Siitä neuvolasta ei tämän yksivuotiaan ensiviikkoina irronnut kuin hymistelyä, ei tältä myönteiseltä eikä muiltakaan. Imetystukipuhelin auttoi. THL:n imetysohjelma jää silmänlumeeksi, jos äidit eivät valvo sen toteutumista.
Tulkaa mukaan, Lotta, Laura ja muut rohkeat naiset! Linjat ja painotukset luodaan nyt, perusviestejä hiotaan ensi kevään aikana. Työ jatkuu.


