Imetä ulkona -päivää vietetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa lauantaina 12.6.2021! Teemapäivän tavoitteena on lisätä imetyksen näkymistä luontevana osana yhteiskuntaa sekä rohkaista imettäviä perheitä liikkumaan ja imettämään myös kodin ulkopuolella. Imetä ulkona -päivää koordinoi Imetyksen tuki ry.

Imetä ulkona -päivä on samalla riemukas startti Imetyksen tuki ry:n tauolla olleille perheiden tapaamisille. Imetystukiryhmät järjestävät kaikille avoimia perhepiknikkejä eri puolilla Suomea, koronarajoitusten salliessa.
Kurkkaa oman seutusi piknikit ja tule mukaan!

Teemapäivää voi viettää myös omalla perheen tai ystävien kesken pihalla, puistossa tai vaikka mökillä.

Tunnelmia päivästä ja imetyshetkistä voi jakaa sosiaaliseen mediaan tapahtuman tunnisteilla: #ImetäUlkona  #ImetysNäkyväksi
Kun tägäät Instastooriisi @imetyksentuki voimme jakaa kuvasi Imetyksen tuen sometilille.

Eri-ikäisten lasten imetyksen näkeminen vahvistaa perheiden imetysluottamusta. Sillä on tutkitusti tärkeä merkitys vanhempien imetystoiveiden ja imetyssuositusten toteutumiselle. Imetyksen tuki ry:n toiminnan yhtenä tavoitteena on vahvistaa imetystä luonnollisena osana elämää ja yhteiskuntaa.

Lue lisää teemapäivän sivulta: imetys.fi/imetaulkona

Jaa tämä juttu