Kansalaisareena järjestää vuosittain Vuoden vapaaehtoinen -kampanjan. Imetyksen tuki ry on ehdottanut vuoden 2019 vapaaehtoiseksi imetystukiäiti Tuuli-Annika Kuusaarta.
Tuuli-Annika on usean vuoden ajan toiminut aktiivisena imetystukiäitinä Helsingissä ja ollut vapaaehtoisuransa aikana mukana ohjaamassa useampaa imetystukiryhmää ympäri Helsinkiä. Tuuli-Annika päivystää Imetyschatissa ja imetystukipuhelimessa säännöllisesti. Lisäksi hän vastaa suuressa imetyksen vertaistukiryhmässä Facebookissa tukipyyntöihin ja osallistuu keskusteluun. Tuuli-Annika kouluttaa vuosittain uusia tukiäitejä sekä tukee muita tukiäitejä vapaaehtoisten tukiäitien omassa Facebook-ryhmässä. Tänä vuonna Tuuli-Annika on toiminut Imetyksen tuki ry:n historian ensimmäisenä Imetystubeäitinä ja kuvannut Youtubeen elämänmakuista imetysaiheista videomateriaalia kolme pientä poikaa sisältävän lapsiperhearjen keskeltä.
Tuuli-Annikan tapa olla ihmisten kanssa on lämmin ja empaattinen. Hänen tapansa kohdata sekä tuettavat äidit että muut tukiäidit on kunnioittava ja sensitiivinen. Hän jaksaa auttaa muita oman arkensa ohella ja kommunikoi aina kunnioittavasti ja toista huomioiden – myös sosiaalisessa mediassa, jossa imetyksen ympärillä käytävä keskustelu on joskus hyvinkin tunnepitoista. Tuuli-Annikan tukiäitikollega kuvaa Tuuli-Annikaa näin:
Tuuli-Annika tukee äitejä vuodesta toiseen mielettömällä asiantuntijuuudella ja sellaisella lämmöllä sekä läsnäololla, että harvoin sellaista kohtaa. Hänen tapansa tukea äitejä on uniikki. Siinä yhdistyy toisen ihmisen kunnioitus ja pyyteetön halu auttaa, unohtamatta uskomatonta määrää faktaa mitä hänellä on imetyksen eri osa-aiheista.
Äänestä nyt Tuuli-Annika Vuoden vapaaehtoiseksi Kansalaisareenan sivuilla! Yleisöäänestys on parhaillaan käynnissä. (Äänestys päättyy 27.10.2019.) Kymmenen eniten yleisöääniä saaneen joukosta raati valitsee Vuoden vapaaehtoisen.