
Imetyksen tuki ry on lempeä ja luotettu perheiden rinnallakulkija sekä terveydenhuollon vakiintunut kumppani yli 20 vuoden tiiviillä yhteistyöllä. Perheiden saama tuki imetykseen on vaikuttavinta, kun terveydenhuolto ja koulutettu vertaistuki täydentävät toisiaan. Siksi ammattilaiset ohjaavat aktiivisesti perheitä myös Imetyksen tuen vertaistukipalveluihin.
Terveydenhuollon imetysohjaus ja kolmannen sektorin vertaistuki perustuvat tutkittuun tietoon ja vakiintuneeseen kokemustietoon. Imetys on ainutlaatuinen yhdistelmä fysiologiaa, opeteltavaa taitoa ja vuorovaikutusta, minkä vuoksi sen tukeminen edellyttää laaja-alaista ymmärrystä aiheesta. Sekä tutkimustiedon että kokemustiedon käyttöön liittyy kriittinen arviointi ja tiedon päivittäminen. Imetykseen liittyvät suositukset ja ohjeet ovatkin muuttuneet vuosien saatossa.
Miksei kaikesta ole tutkimustietoa?
Imetyksestä on paljon tutkimustietoa, mutta kaikkea siihen liittyvää ei ole mahdollista tai edes mielekästä tutkia. Imetykseen liittyy mittava määrä erilaisia vaiheita ja yksilöllisiä tilanteita, joihin ei ole olemassa yhtä oikeaa ohjetta. Erilaisissa imetyksen tyypillisissä pulmissa hyväksi havaittujen vinkkien kokeileminen ja niistä itselleen ja omalle vauvalleen sopivien valitseminen lisää vanhemman pystyvyyden kokemusta. Imetys on pohjimmiltaan taito, joka tulee sujuvammaksi vain kokemuksen ja harjoittelun myötä.
Myös eettiset syyt rajoittavat tai estävät imetykseen liittyvien aiheiden tutkimusta. Paras mahdollinen ravitsemus ja vanhempien oikeus imetysohjaukseen ovat YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen kirjattuja lapsen oikeuksia. Imetystä koskevassa tutkimuksessa tutkimusasetelmat tulee rakentaa niin, ettei imetys, vauvan hyvinvointi tai vanhemman valinnanvapaus ja oikeus toivomaansa tukeen vaarannu. Sen vuoksi lääketieteellisen tutkimuksen standardia edustavat satunnaistetut koe-kontrollitutkimukset eivät useinkaan ole mahdollisia, vaan imetystä koskevan tutkimuksen aineistoina on kohortteja sekä terveydenhuollon ammattilaisten ja vanhempien kokemustietoa. Myös laajat kohorttitutkimukset sekä tutkimuskatsaukset tuottavat vankkaa tutkimusnäyttöä.
Imetyksen tuki ry seuraa ja arvioi jatkuvasti uutta imetystutkimusta ja päivittää materiaalejaan tarpeen mukaan.
Imetyksen sujumiseen auttaa tieto ja tuki
Imetys on vuorovaikutuksellinen taito, jota koko perhe opettelee. Vauvan ja vanhempien yksilölliset ominaisuudet, mieltymykset ja toiveet vaikuttavat siihen, mikä toimii missäkin perheessä. Tutkitulla tiedolla ei voi yleispätevästi tarjota vastauksia vaikkapa toimivan imetysasennon tai vauvan rauhoittelukeinojen löytämiseen. Vanhemmilla on kuitenkin tarve saada tietoa, mikä voisi auttaa. Imetyksessä ja vauva-arjen huolissa muiden vanhempien antamista vinkeistä ja tuesta on hyötyä. Imetyksen vertaistuki rohkaisee vanhempia kokeilemaan ja ottamaan käyttöön sellaisia keinoja, jotka perhe kokee itselleen ja vauvalleen sopiviksi, ja tukee samalla koko vanhemmuutta.
Nykyisin tuoreiden vanhempien lähipiirissä ei välttämättä ole muita pienten lasten vanhempia ja myös omat vanhemmat asuvat kaukana tai ovat jo iäkkäitä. Tukiverkostot eivät ole enää samanlaisia kuin joitakin vuosikymmeniä sitten. Vertaistukea etsitään paljon verkosta, mihin Imetyksen tuki ry on vastannut kehittämällä innovatiivisesti verkkotuen kanavia.
Imetyksen vertaistukea on saatavilla joka päivä ympäri Suomen esimerkiksi aina avoinna olevan Rinnalla-sovelluksen kautta. Kiitellyt Odottavien perheiden imetyswebinaarit keräävät vuosittain tuhansia perheitä valmistautumaan vastasyntyneen imetykseen rohkaisevalla ja käytännönläheisellä tiedolla.
Tietoa ja tukea perheiden omien ratkaisujen tueksi
Imetyksen tuen perustehtävä on antaa tietoa ja tukea, jonka perusteella perheet voivat tehdä imetyksessä heille sopivia ratkaisuja.
Luottamuksesta Imetyksen tukea kohtaan kertoo esimerkiksi se, että yhdistyksen ylläpitämällä imetys.fi-sivustolla on vuosittain yli 7 miljoonaa selailukertaa, ja sivustoa hyödyntävät sekä vanhemmat että terveydenhuollon ammattilaiset. Sivusto tarjoaa käytännönläheistä tietoa imetyksen tueksi. Artikkelit ovat Imetyksen tuessa työskentelevien terveydenhuollon ammattilaisten, imetystutkijoiden ja viestinnän ammattilaisten kirjoittamia, ja sivuston luotettavuudesta vastaavat imetysammattilaiset ja -tutkijat. Sivuston tieto perustuu tutkittuun tietoon ja imetysohjauksen vakiintuneeseen kokemustietoon.
Imetyksen tuki ry:n koulutetut vapaaehtoiset vertaistukijat antavat vuosittain tukea imetyksen eri vaiheissa noin 20 000 pienen lapsen vanhemmalle. Tukea on tarjolla silloin, kun sitä eniten tarvitaan – myös iltaisin ja viikonloppuisin, jolloin monet terveydenhuollon palvelut ovat suljettuina. Tavoite on yhteinen: perheet saavat imetykseen oikea-aikaista apua ja tukea.