Lehdistötiedote, vapaa julkaistavaksi 12.10.2017

Imetyksen tukeminen kuuluu kaikille

Pohjoismaista imetysviikkoa vietetään 16.- 22.10.2017 teemalla ‘Imetyksen tukena yhdessä’ (Sustaining Breastfeeding Together). Teema esittelee YK:n kestävän kehityksen tavoitteita imetyksen näkökulmasta ja nostaa esiin eri tahojen välisen yhteistyön merkityksen imetyksen tukemisessa.

Imetysviikon yhteistyöteema haluaa havahduttaa myös muut kuin varsinaista imetysohjausta antavat ammattilaiset tiedostamaan oman merkityksensä imetyksen edistämisessä. Tällaisia tahoja ovat esimerkiksi päättäjät, toimittajat, varhaiskasvattajat, sosiaalityöntekijät, lääkärit, hammashoitajat, ravitsemusterapeutit sekä ravintoloiden ja muiden julkisten tilojen henkilökunta. Laajemmissa yhteyksissä imetykseen vaikuttavat mm. terveys- ja perhepoliittiset päätökset, imetystä suojeleva lainsäädäntö sekä se, miten imettäviin äiteihin suhtaudutaan yhteiskunnassa. Imetysviikko näkyy ympäri Suomen imetyksen vertaistukijoiden ja terveydenhuollon ammattilaisten järjestäminä tapahtumina ja teemapäivinä.

Kansallinen imetyspäivän seminaari 17.10.2017

Viikon päätapahtuma on Kansallisen imetyspäivän seminaari tiistaina 17.10.2017 klo 8.30-16.30 Helsingissä. Seminaarin osana järjestetään paneelikeskustelu, jossa päättäjät visioivat imetyksen edistämisen tulevaisuutta. Tilaisuutta on mahdollisuus seurata myös etäyhteyden kautta.
Seminaarin ohjelma: https://ensijaturvakotienliitto.fi/tapahtumat/imetyspaivan-seminaari

Imetysrauha -kampanja nostaa esiin perheiden äänen

Imetysrauha on jokavuotinen kampanja, joka näkyy verkossa ja sosiaalisessa mediassa Imetysviikolla. Kampanjan tavoitteena on tuoda imetystä esiin positiivisena osana vauva- ja lapsiperheiden arkielämää. Kampanjassa esille pääsevät erilaiset perheet ja erilaiset imetystarinat iloineen ja haasteineen. Imetysrauha-kampanjan järjestävät Ensi- ja turvakotien liitto, Folkhälsan, Imetyksen tuki ry, Suomen Kätilöliitto, Suomen Terveydenhoitajaliitto, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Novia Ammattikorkeakoulu, Suomen Vauvamyönteisyyskouluttajat ry ja HUS.

Imetysviikko 2017: https://imetys.fi/kansainvalinen-imetysviikko/imetysviikko-2017/
World Breastfeeding Week 2017: http://worldbreastfeedingweek.org/
Imetysrauha-kampanja: http://www.imetysrauha.fi

Lisätietoja:

Niina Mäkinen, koordinaattori, Imetyksen tuki ry 044 5225 039, niina.makinen@imetys.fi

Lotta Viinikka, toiminnanjohtaja, Imetyksen tuki ry 044 5225 032, lotta.viinikka@imetys.fi

Tiedote pdf-muodossa: Pohjoismainen imetysviikko 16.-22.10.2017

Seminaariohjelma: Kansallisen imetyspäivän seminaari 17.10.2017