
Perhevapaauudistuksen myötä imettävät vanhemmat saattavat palata työelämään aiempaa varhaisemmin, imetyksen vielä jatkuessa. Rintamaito on tärkeä osa vauvaikäisen ruokavaliota, ja yhä useampi vanhempi jatkaa imetystä WHO:n suositusten mukaisesti myös yli yksivuotiaan lapsen kanssa.
Imetysasiat kannattaa ottaa rohkeasti ja kannustavasti puheeksi perhevapaalta palaavan kanssa, ja tarjota mahdollisuutta imetyksen ja työn helppoon yhdistämiseen.
Imetyksen tuki ja Mothers in Business ovat luoneet työnantajille oppaan työpaikan imetysmyönteisyyteen. Tutustu oppaaseen täällä!
Miksi imetystä kannattaa tukea työpaikalla?
- Imetetty lapsi sairastaa vähemmän ja lievemmin, jolloin myös vanhempi on vähemmän poissa työpaikalta – sijaisjärjestelyjen vaatima lisätyö ja poissaolojen kulut vähenevät.
- Imetyksen mahdollistaminen auttaa vanhempia yhdistämään työnteon ja lapsen hoivan sekä palaamaan töihin aikaisemmin perheen niin toivoessa.
- Imetysmyönteisyys on osa työpaikan perheystävällisyyttä. Perheystävällinen työpaikka houkuttelee osaajia ja sitouttaa työntekijöitä.
- Sujuva työn ja perheen yhteensovittaminen lisää työn työntekijän jaksamista ja hyvinvointia.
- Pitkä imetys vähentää vanhemman riskiä sairastua muun muassa rintasyöpään ja kakkostyypin diabetekseen.
Mitä imetyksen jatkuminen tarkoittaa työn ja työntekijän kannalta?
Kun alle vuoden ikäisen lapsen vanhempi palaa töihin, imetyksen jatkaminen tarkoittaa usein maidon pumppaamista työpäivän aikana. Pumppaaminen pitää maitomäärän vauvalle riittävällä tasolla ja ehkäisee työpoissaoloja aiheuttavia tiehyttukoksia ja rintatulehduksia. Vauva voi myös käydä työpaikalla imetettävänä. Pumppaus- tai imetyskertojen määrä riippuu vauvan iästä. Alle puolivuotiasta vauvaa imetetään usein 2-3 tunnin välein. Vanhemman vauvan kohdalla välit voivat olla pidempiä.
Pumppaamiseen olisi hyvä varata rauhallinen, viihtyisä ja puhdas tila. Toimivassa tilassa on ainakin mukava tuoli, laskutilaa pumppausvälineille ja jääkaappi maidon säilyttämistä varten. Jos työpaikalla käy imetettäviä vauvoja, sohva tai patja ja muutama tyyny auttavat mahdollistamaan rennot ja sujuvat imetyshetket.
Pienen vauvan vanhemmalle voi tarjota mahdollisuutta etätyöhön tai perheen kannalta sopiviin työaikoihin. Imettävä vanhempi saattaa tarvita erityisjärjestelyjä työmatkojen vuoksi. Työmatkoista voidaan esimerkiksi luopua imetyksen ajaksi, tai työnantaja voi mahdollistaa lapsen (ja tarvittaessa lapsen hoitajan) ottamisen mukaan matkalle.
Viisi vinkkiä imetysmyönteisen työpaikan kehittämiseen
Imetysmyönteisyys ei vaadi työpaikoilta suuria taikatemppuja. Se edellyttää myönteistä suhtautumista imetyksen ja työn yhdistämiseen sekä joustavaa ja mahdollistavaa asennetta. Työpaikat voivat hyödyntää Imetysmyönteinen työpaikka -opasta sekä kehittää imetysmyönteisiä käytäntöjä yhdessä työntekijöiden kanssa.
Alkuun pääsee viidellä käytännön vinkillä, joiden avulla työpaikat voivat rakentaa imetysmyönteistä ilmapiiriä ja tukea imettäviä vanhempia:
- Puhu imetyksestä myönteisesti työpaikalla ja rohkaise esihenkilöitä ottamaan imetys puheeksi perhevapaalle jäädessä ja töihinpaluun yhteydessä.
- Varaa työpaikalta imetykseen tai maidon pumppaukseen sopiva tila.
- Varaa tilaan pieni jääkaappi, jossa pumpattua maitoa voi säilyttää.
- Tarjoa mahdollisuutta tuoda lapsi työpaikalle imetettäväksi työpäivän aikana.
- Tarjoa etätyömahdollisuus imettävälle.

Tutustu Imetysmyönteinen työpaikka -oppaaseen!