6-12 kuukauden ikäinen

Minulla on kahdeksan kuukauden ikäinen vauva, joka suostuu päivisin rinnalle vain muutamaksi minuutiksi. Hän kieltäytyy ja hermostuu, jos tarjoan useammin. Öisin hän haluaisi olla rinnalla koko ajan. Mitä teen? 

  • Kahdeksankuinen vauva kehittyy valtavasti niin fyysisesti kuin henkisesti. Tämä voi heijastua niin päivä- kuin yöimetyksiin. Maailma kiinnostaa ja uusia taitoja on ihanaa testata, eikä silloin oikein malta olla rinnalla. Öisin taas olisi mukavaa rauhoittua rinnan lämmössä.
  • Kahdeksankuinen vauva voi saada jo 3-5 tehokkaalla imetyskerralla vuorokaudessa tarvittavan maitomäärän. Tehokas imetys voi olla melko lyhytkin hetki, jonka aikana vauva nielee maitoa.
  • Jos mahdollista, imetyshetkiin voi valita rauhallisen, hämärän tilan, jossa on mahdollisimman vähän aistiärsykkeitä. Jotkut vauvat taas malttavat syödä paremmin istuvassa asennossa, jossa he voivat tarkkailla samalla ympäristön tapahtumia. Osa vauvoista rauhoittuu syömään esimerkiksi veden kohistessa taustalla.
  • Jos vauva ei malta päivisin rauhoittua rinnalle, hän voi tankata tarvittavan määrän myös öisin ja aamun imetyksillä.
  • Voit koittaa myös imettää häntä unisena päiväunten yhteydessä – joko nukkumaan käydessä, kesken unien tai heräillessä. 
  • Vauvan jatkuva yöheräily on raskasta. Moni isompi vauva heräilee öisin kiivaiden kehitysvaiheiden ja hampaiden puhkeamisen takia. Yöimetyksiä voi vähentää, jos tuntuu että se on tarpeen tai jos yövieroitus vähentää vauvan heräilyä.
    Jos vauvalla on voimakas eroahdistuskausi, hänellä on flunssaa tai hampaita tulossa, uusien unitapojen opettelun aloitusta kannattaa siirtää vauvan kannalta helpompaan vaiheeseen. Joskus pari viikkoakin auttaa.
  • Jos vauva suostuu rinnalle vain öisin, yöimetysten lopettaminen voi hiivuttaa imetyksen.
    On hyvä punnita, mikä olisi toimivin tapa teille: jatkaa vielä hetki yöimetyksiä imetyksen jatkumisen turvaamiseksi, jättää yöhön vielä jokunen yöimetys ja panostaa samalla päivän imetys- ja ruokailuhetkien rauhallisuuteen tai antaa imetyksen päättyä, jos se on päättyäkseen. Jos olo on yöheräämisten jäljiltä kovin väsynyt, omasta jaksamisesta on tärkeää huolehtia ja tehdä ratkaisut sen mukaan.
  • Vauvan viestinnästä rinnalla voi lukea lisää täällä.

Kiinteät ruuat eivät oikein maistu seitsemänkuiselle vauvalleni, mutta maitoa hän ottaisi kyllä. Vauva syö samaan aikaan muun perheen kanssa, mutta usein syöminen menee leikiksi. Miten saan vauvan syömään enemmän kiinteitä?

  • Vauvat tutustuvat kiinteisiin omassa tahdissaan. Jos oma vauva ei oikein meinaa kiinnostua kiinteistä, voit pitää jonkin verran imetystaukoa ennen ruoka-aikaa. Huolehdi siitä, että päivittäisiä imetyskertoja tulee vähintään 3-5 vuorokaudessa.
  • Kahdeksan kuukauden iässä kiinteät ruuat alkavat ottaa tärkeämpää roolia vauvan ruokavaliossa. Imetysrytmiä voi tässä vaiheessa kääntää niin, että vauva syö ensin kiinteän ruuan ja imetys tulee vasta sen jälkeen.
  • Vauvan voi antaa tutkia ruokaa omalla tavallaan, vaikka se näyttäisi leikiltä ja sotkemiselta. Se on vauvan tapa tutkia ruokaa ja tutustua uuteen asiaan.
  • Toiset vauvat tykkäävät syödä sormiruokaa, joka on samaa kuin muunkin perheen ruoka. Jätä vauvan ruoasta suola ja runsas sokeri pois. Sormiruokailu on sotkevaa puuhaa, mutta voi motivoida vauvaa syömään, kun hän saa syödä omassa tahdissaan.    
  • Kiinteiden aloituksesta voi lukea lisää täältä.

Vauva nukkuu perhepedissä ja imetän häntä useamman kerran yössä. En aina edes herää siihen, kun vauva on käynyt rinnalla. Nyt neuvolassa sanottiin, että yöimetykset on lopetettava. Onko minun pakko? 

  • Jos yöheräily sopii itselle, ei yleensä tarvitse tehdä muutoksia nukkumisjärjestelyihin.
  • Neuvolan kanssa voi käydä keskustelua siitä, miksi he toivovat yöimetysten lopettamista ja millä perusteella he siihen ohjaavat.

Olen aivan väsynyt yöimetyksiin, joita on tällä hetkellä 5-100 yössä. Miten saisin yöimetykset vähentymään yhteen tai edes kahteen kertaan?

  • Kun yöimetyksiä alkaa vähentää, on ensin hyvä varmistaa, ettei vauvan tihentyneen yösyömisen takana sairastuminen, puhkeavat hampaat tai allergia. Pahimpaan eroahdistuskauteen ei kannata suunnitella yöimetysten lopetusta, jotta unitapojen uudelleenopettelu ei ahdista vauvaa.
  • Yöimetyksiä voi vähentää eri tavoin. Kaikki tavat eivät sovellu kaikille ja omaa vauvaa seuraamalla voi löytää itselle parhaan keinon. 
  • Vanhemman jaksamisesta ja unista vauvaperheessä voi lukea lisää täällä.

Olen palaamassa töihin, kun vauva on 10 kuukautta ja hän menee päiväkotiin. Miten imetykselle käy? Pärjääkö pieni vauvani päivät ilman maitoa? Vauva yleensä nukahtaa päiväunillekin rinnalle, miten päiväkodissa suhtaudutaan imetykseen? 

  • Lapsi yleensä tottuu uusiin tapoihin suhteellisen nopeasti, kun arki muuttuu. Hän myös ymmärtää, että rinnalle pääsee vain äidin kanssa ja hyväksyy muilta hoivaajilta erilaisia tapoja.
  • Varhaiskasvatuksen henkilökunnan kanssa voi keskustella ja kertoa, että vauva on vielä imetetty ja nukahtaa kotona vielä rinnalle ja miettiä yhdessä vaihtoehtoisia ratkaisuja nukahtamiselle.
  • Vauva ei tarvitse päiväkodissa ollessaan välttämättä muuta maitoa, jos vuorokauteen tulee muuten 3-5 imetystä.
  • Työhön paluusta voi käydä lukemassa lisää täällä ja varhaiskasvatuksesta täällä

Haluaisin lähteä juhlimaan kavereiden kanssa ja vauva jää toiselle vanhemmalle hoitoon. Koska voin imettää seuraavan kerran, jos otan viimeisen alkoholiannoksen noin klo 03 aikaan? Pitääkö pumpata ensimmäiset maidot pois? 

  • Hyvä nyrkkisääntö on, että kun on ajokunnossa voi myös imettää. Alkoholi poistuu rinnoista samassa tahdissa kuin verestä, joten maitoa ei tarvitse pumpata pois, jotta maito “puhdistuu” alkoholista.
  • Jos olet menossa juhlimisen jälkeen kotiin, päihtyneenä ei voi nukkua vauvan vieressä eikä käsitellä vauvaa.
  • Täältä voi lukea lisää alkoholista ja imetyksestä.