Imetystietoa isovanhemmille

Kuva: iStock

Isovanhemmat ja lähipiiri ovat vauvaperheen tärkeimmät tukijoukot. Isovanhempien tuella on merkitystä myös imetyksen jatkumiseen. Tähän artikkeliin kokosimme perheiden toiveita isovanhemmille, näppärän tietopaketin ajankohtaista imetystietoa sekä kiinnostavan katsauksen imetyssuosituksiin menneinä vuosikymmeninä.

Isovanhempi imetyksen tukena

Isovanhemman rooli muuttuu vauvan kasvaessa. Ihan ensimmäisinä viikkoina imetys tarvitsee paljon aikaa ja rauhaa, kun vauva kasvattaa maitomäärää tiheillä imetyksillä. Tutkimusten mukaan isovanhempien parasta tukea vastasyntyneen perheelle on vanhemmista ja kodista huolehtiminen: vie valmiita ruokia tai käy kaupassa, auttele kotitöissä tai ulkoiluta perheen lemmikkejä. Isovanhempien apu on kullanarvoista etenkin, jos perheessä on isompia sisaruksia, jotka kaipaavat touhua ja huomiota uuden vauvan varastaessa vanhempien aikaa. Hoivaa ja sylittele vauvaa, että tuore äitikin ehtii syömään ja suihkuun. Anna kuitenkin äidin päättää ja huolehtia vauvan syöttämisestä. Vauvan kasvaessa isovanhempi pystyy halutessaan ottamaan isompaa roolia vauvan hoidossa, kun imetyksen rytmit selkiytyvät ennustettavammiksi ja mukaan tulee noin puolen vuoden iässä myös muuta ruokaa.

Näitä asioita tuoreet vanhemmat toivovat isovanhemmilta:

  • Kehu ja ihaile imetystä – positiivinen palaute vahvistaa koko vanhemmuutta.
  • Ota selvää nykyisistä imetyssuosituksista tai kysy niistä vauvan vanhemmilta. Omien lastesi aikaiset ohjeet eivät todennäköisesti ole enää käytössä.
  • Kannusta ja tsemppaa. Tue imetyksen sujumista konkreettisilla teoilla, kuten tarjoamalla imettävälle äidille vettä tai auttamalla löytämään mukava asento vaikkapa tyynyjen avulla.
  • Kunnioita perheen imetystoiveita. Älä arvostele, ihmettele tai kauhistele, vaikka imetys olisi erilaista tai kestäisi pidempään kuin omien lastesi vauva-aikana oli tapana.

Imetyssuositukset ja imetystä tukevat käytännöt

Suomessa suositellaan, että vauva saa yksinomaan rintamaitoa noin puolen vuoden ikään asti. Kiinteiden ruokien maistatuksen voi aloittaa aikaisintaan 4 kuukauden, viimeistään 6 kuukauden iässä. Vauvalle ei anneta vettä ennen kiinteiden ruokien aloittamista. Imetystä suositellaan jatkettavaksi kiinteiden ruokien ohella vähintään 1-vuotiaaksi tai perheen toivoessa pidempään. Moni perhe noudattaa Maailman terveysjärjestö WHO:n suositusta, joka suosittelee imetystä vähintään 2 vuoden ikään. WHO:n suosituksen mukainen imetys varmistaa imetyksen optimaalisen hyödyn lapselle ja vanhemmalle. Pitkäkestoinen imetys vähentää esimerkiksi äidin rintasyöpäriskiä, lapsen infektiosairastavuutta ja myöhempää ylipainoa.

Nykytiedon mukaan riittävä maitomäärä turvataan parhaiten heti syntymän jälkeen alkavalla vauvantahtisella imetyksellä. Vauvantahtinen imetys tarkoittaa sitä, että vauva pääsee rinnalle aina halutessaan, heti varhaisista nälkämerkeistä. Varhaiset nälkämerkit ovat esimerkiksi kielen lipomista, käden viemistä suuhun ja hentoa hamuilua. Itku on vauvan viimeinen, jo epätoivoinen, keino kertoa nälästä. Itkua ei kannata odottaa, koska itkevä vauva on usein liian kiihtynyt rauhoittumaan rinnalle. Itkevällä vauvalla kieli on suun takaosassa eikä vauva saa hyvää, tehokasta imuotetta rinnasta.

Vauvantahtinen imetys on tyypillisesti aluksi tiheää: täysimetetty vauva syö vähintään 8-12 kertaa vuorokaudessa, helposti useamminkin. Imetyskerrat voivat olla välillä lyhyempiä, välillä pidempiä. Imetyskerrat myös ajoittuvat epätasaisesti vuorokauden tunneille. Etenkin ilta-aikaan vauvat viihtyvät rinnalla hyvinkin tiheään ja pitkiä aikoja kerrallaan, kun taas pidemmät unipätkät osuvat usein alkuyöhön ja aamupäivään. Välillä vauvoilla on ns. tiheän imun kausia. Tiheän imun kaudet ovat parin – muutaman päivän pituisia jaksoja, jolloin vauva imee totuttua useammin. Vauva voi olla myös tavallista tyytymättömämpi ja heräillä yölläkin tuon tuosta. Tiheän imun kaudet ovat vauvan viisautta. Niiden avulla vauva varmistaa, että maitomäärä pysyy riittävällä tasolla.

Imetysohjeet eri vuosikymmenillä

Imetykseen annetut ohjeet ovat muuttuneet moneen kertaan viimeisen sadan vuoden aikana. Imetyksen edut tunnettiin jo 1900-luvun alkupuolella. Vuonna 1905 toimintansa aloitti neuvolajärjestelmän edeltäjä, Maitopisarayhdistys, jonka neuvonta-asemien toiminnan tavoitteena oli imetysneuvonnan tarjoaminen ja luovutetun rintamaidon lahjoittaminen vauvoille, joita oma äiti ei voinut imettää. Hyvistä aikeista huolimatta suositellut imetyskäytännöt olivat vuosikymmenien ajan imetyksen sujumisen suurin este. 1970-luvulle asti ohjeet perustuivat pitkälti ihanteeseen, että lapsen tulee oppia alusta alkaen säännölliseksi ja vaatimattomaksi. Vauvantahtista imetystä pidettiin hemmotteluna ja sen ajateltiin tekevän vauvasta vaativan pienen diktaattorin. Sen aikaiset ohjeet rajoittivat imetyskertojen määrää ja kestoa niin paljon, että oli tavallista, ettei oma maito riittänyt vauvan tarpeisiin.

1970-80-luvuilla keskusteluun alkoivat enenevissä määrin nousta vauvantahtisuus ja vauvan tarpeet. Imetyksen merkitys ymmärrettiin paremmin ja imetystä alettiin systemaattisesti suojella muun muassa äidinmaidonkorvikkeiden mainontaa rajoittamalla. Hiljalleen tutkittu tieto alkoi muokata myös imetyssuosituksia. 2000-luvulla näyttöön perustuvat käytännöt, kuten ihokontaktin käyttö imetyksen ensipäivinä, alkoivat vakiintua osaksi imetysohjausta. Nykyiset imetyssuositukset perustuvat tutkittuun tietoon imetyksen fysiologiasta ja terveyshyödyistä, ja ne ovat pysyneet samankaltaisina koko 2000-luvun.

1920-1930-luku

1920 -luvulla nuori ja edistyksellinen lääkäri Arvo Ylppö teki Suomessa paljon töitä imetyksen edistämiseksi. Ylppö oli hyvin perillä tilastoista, jotka osoittivat korvikeruokittujen lasten kuolevan imeväisiässä jopa seitsemän kertaa imetettyjä rintalapsia todennäköisemmin. Ylppö kehitti myös omalla tutkimuksellaan etenkin keskoshoitoa. Keskosten ja sairaiden vauvojen ennusteen parantamiseksi Lastenlinnaan perustettiin ensimmäinen sairaalan yhteydessä toimiva äidinmaitokeskus 1930-luvun lopulla.

”Lause: ”Jokainen äiti, joka tahtoo lapsensa imettää, kykenee sen ainakin osittain tekemään”, pitää melkein poikkeuksetta paikkansa. Ja kun äiti tietää, että hänen rintamaitonsa on lapsen normaalisen kehittymisen paras takuu, niin onhan selvää, että jokaisella äidillä täytyy olla tahtoa itse imettää lapsensa.”
Arvo Ylppö: Äiti pikkulapsensa hoitajana, 1925 Kustannusosakeyhtiö Otava

Ylppö ja muut aikalaisensa vannoivat kuitenkin imetysohjauksessa säntillisen aikatauluttamisen nimeen eikä imetyksen katsottu olevan luonnollista heti synnytyksen jälkeen.  Ensi-imetys toteutettiin noin 12–24 tuntia synnytyksen jälkeen. Sitä ennen vauva sai laihaa teetä ja ensimmäisinä päivinä maidonnousua odotellessa hänelle annettiin sokerivettä alhaisten verensokereiden ehkäisemiseksi.

Viisi imetyskertaa vuorokaudessa katsottiin sopivaksi määräksi, eikä imetyskerran ollut hyvä kestää kauemmin kuin 15 minuuttia kerrallaan. Tiheämmän imetyksen ajateltiin olevan vauvalle haitallista, sillä ajan käsityksen mukaan useammin imettäminen oli epäterveellistä vauvan ruoansulatukselle. Vauvantahtista imetystä paheksuttiin eikä itkevälle vauvalle annettu maitoa, koska pelättiin, että silloin vauva oppisi käyttämään äidin hellämielisyyttä hyväkseen. Imetyksen terveyshyödyistä tiedettiin kuitenkin jo jonkin verran ja täysimetystä suositeltiin 5-6 kuukauden ikään saakka. Imetyksen sopivana kokonaiskestona pidettiin 8-9 kuukautta.

”Jokaisen aterian välissä pitää olla useimmiten 4 tuntia. Jo vastasyntyneet on hyvä totuttaa nukkumaan yönsä saamatta ravintoa. Imettämisajat voidaan muuten sovittaa kotiolojen mukaan; pääasia siinä vain on, että kerran valituista ajoista pidetään aina kiinni.”
Arvo Ylppö: Äiti pikkulapsensa hoitajana, 1925 Kustannusosakeyhtiö Otava

20-luvun vauva kuvattuna ruokailupuuhissa. Kuva: Juhani Ahola, Museoviraston historian kuvakokoelma / Finna

1940-luku

Toisen maailmansodan jälkeen syntyvyys oli erittäin korkea ja äidit kotiutettiin synnytyssairaaloista aikaisin ilman riittävää tukea tai ohjausta imetykseen liittyen. Imetykseen kannustettiin kuitenkin erinomaisen lastenneuvolajärjestelmän avulla. Lastenneuvolalääkärit olivat koulutettuja ja ammatillisten julkaisujen ansiosta perillä imetyksen tärkeydestä. Kuitenkin, kun hygieniataso parani ja varhaiset infektiot vähenivät, imetyksen edistämistä ei enää pidetty yhtä merkityksellisenä. Myös äidinmaidonkorvikkeiden saatavuus parani toisen maailmansodan jälkeen ja itsetehtyihin maitoseoksiin oli tarjolla paljon reseptejä. Imetyksen suosio kääntyi 40-luvulla vuosikymmeniä kestävään alamäkeen.

”Rintojen täydellinen tyhjentyminen sekä säännölliset imetysajat edistävät maidon lisääntymistä sekä ehkäisevät ehtymistä.”
Lempi Hirstiö: Ohjeita äitiyshuoltotyön tekijöille, 1943 Werner Söderström Osakeyhtiö

1940-luvulla ensipäivien imetys arveltiin yhtä tarpeettomaksi kuin aiemmillakin vuosikymmenillä. Maidonnousun jälkeen viittä imetyskertaa päivässä pidettiin turvallisena ja luonnollisena, tosin lääkärin määräyksestä esimerkiksi keskosille ja ”huonosti menestyville” sallittiin ylimääräisiä imetyskertoja. Imetyskerta sai kestää 15-20 minuuttia. Vieroittamista ja kiinteisiin ruokiin siirtymistä suositeltiin pian puolen vuoden iän jälkeen. Kesällä vieroitusta oli kuitenkin tarpeen lykätä, sillä rintamaitoa pidettiin tärkeänä mätäkuun vaarojen, kuten ripulitautien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Neuvolajärjestelmän huolena olivat tietämättömät äidit, jotka ruokkivat lapsiaan yksiomaan rintamaidolla ensimmäisen ikävuoden loppuun.

”Imettämiseen ei tarvitse ryhtyä aivan kohta synnytyksen jälkeen, sillä vastasyntynyt nukkuu ensimmäisinä päivinä miltei lakkaamatta. Luonnotonta olisi pakottaa sitä heti kohta syömään. Ensi kerran lapsi asetetaan rinnoille tavallisesti vasta 12-24 tunnin kuluttua, kun se tulee levottomaksi ja kirkuen ilmaisee olevansa nälkäinen.”
Armas Ruotsalainen: Nuoren äidin kirja, 1946 Werner Söderström Osakeyhtiö

 

Vauvan terveystarkastus Kallion Harjutorin Maitopisarayhdistyksen asemalla 1943. Kuva: Viljo Pietinen, Museoviraston historian kuvakokoelma / Finna

1950-luku

1950-luvulla imetyssuosituksissa oli hienoista pidentymistä: imetystä suositeltiin jatkettavan 8–10 kuukauden ikään saakka. Täysimetyksen suositeltava kestona pidettiin kuutta kuukautta. Pienestä pitäen opittujen säännöllisten elämäntapojen ihanne piti kuitenkin pintansa. Edelleen 1950-luvulla viiden imetyskerran katsottiin olevan riittävästi. Vauvan näkökulmaa alettiin pohtia osassa ajan ohjekirjoissa, mutta vauvantahtisuutta pidettiin yhä haitallisena.

”Tavallisesti lapsi ensimmäisten minuuttien aikana tyhjentää rinnasta suurimman osan. Ruoka-ajaksi myönnämme sille tavallisesti vain 15 minuuttia. Viimeiset 10 minuuttia ovat jonkinlaista jälkilypsyä, joka sekin on hyvin tärkeätä. Usein lapsi mielellään jää imemään vielä tyhjääkin rintaa, koska kaikenlainen imeminen on sille mieluista. Se nautiskelee näin.”
Maija Taka: Nuori äiti, 1957 Kustannusosakeyhtiö Tammi.

1950-luvulla alettiin ymmärtää, että hormonit säätelevät maidoneritystä. Tieto oli kuitenkin lapsenkengissään, eikä ensi-imetyksen ja ensimmäisten päivien merkitystä imetyksen käynnistymiselle tunnettu lainkaan. Ajan käytäntönä oli pitää vastasyntynyttä syntymän jälkeen jopa kaksi vuorokautta täydellisellä paastolla. Äidinmaidon koostumus tunnettiin melko hyvin jo 50-luvulla ja ymmärrettiin, ettei lehmänmaito voi korvata äidinmaitoa.

”Mikä parasta, äidinmaito on sovitettu lapsen oppimatonta ruoansulatusta silmälläpitäen mahdollisimman helposti sulavaksi.”
Maija Taka: Nuori äiti, 1957 Kustannusosakeyhtiö Tammi.

 

Vauva saa velliä suoraan kattilasta 50-luvulla. Kuva: Väinö Kannisto, Helsingin kaupunginmuseo / Finna

1960-luku

”Aloittakaa lapsen kasvatus hyvissä ajoin. Hoidon säännöllisyys on ensimmäinen kasvatussääntö. Antakaa rintaa säännöllisesti joka 4:s tunti. Antakaa aterian kestää 15-20 minuuttia. Antakaa lapsen nukkua koko yö ilman ruokaa, ellei lääkäri toisin määrää.”
Lapsen hoito ja kasvatus, 1960 Suomen Punaisen Ristin Pohjois-Savon piirihallitus

Vuosikymmenet imetyssuosituksia hallinnut viiden päivittäisen imetyskerran ohje oli käytössä myös 1960-luvulla. Vuosikymmenen mittaan ohje lientyi sen verran, että yksi imetyskerroista sai olla yöaikaan. Haittapuolena oli, että imetyskertojen välit venyivät aiempien vuosikymmenien ihanteitakin pidemmiksi. Vähintään neljän tunnin syöttöväliä pidettiin tarpeellisena, jotta vauvan mahalaukku ehtisi tyhjenemään ennen seuraavaa imetyskertaa.

”On myöskin ehdottomasti väärin yrittää ruokkia lasta heti, kun hän aloittaa huutamisen. Se johtaa mahdottomuuteen etenkin lapsilla, jotka ovat muista syistä levottomia. Muutenkaan ei ole mitään syytä rynnätä ruokkimaan lasta, vaikka tietäisinkin hänen huutavan nälkäänsä – jos äiti on tekemässä jotakin välttämätöntä.”
Niilo Hallman: Pallerosta kouluikään, 1965 Yhtyneet kuvalehdet Oy

Täysimetyssuositus lyheni merkittävästi 1960-luvulla. Vastasyntyneestä asti vauvoille annettiin yleisesti sokerivettä, koska harvat imetyskerrat eivät useinkaan turvanneet riittävää kasvua. Mehuja vauvalle annettiin jo 3–4 viikon ikäisenä ja 2–3 kuukauden iässä he saivat sokerilla maustettuja raasteita. Ylipitkät imetysvälit ja varhainen kiinteiden ruokien aloitus heikensivät äitien luottamusta imetykseen.

 

Vuonna 1964 tiukasti kapaloitu vastasyntynyt on päässyt äidin kainaloon synnytyssairaalassa. Kuva: Foto Hellas, Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen kuvat, Forssan Museo / Finna

1970-luku

1970-luvulla imetysluvut olivat Suomessa kaikkien aikojen alhaisimmalla tasolla. Vuonna 1972 alle neljäsosa äideistä imetti vauvoja synnytyssairaalasta kotiutuessa ja vain 7 % vauvoista sai rintamaitoa kauemmin kuin kuusi kuukautta. Äitiyshuollossa imetyksen edistäminen oli jäänyt sivuun, kun huomio kiinnittyi synnytysyksiköiden tehokkuuden ja turvallisuuden parantamiseen. Myös yhteiskunnalliset muutokset, kuten äidinmaidonkorvikkeiden yleistyminen, naisten lisääntynyt työelämään siirtyminen, perheiden muutto maalta kaupunkeihin sekä lyhyet äitiyslomat olivat syynä imetyskielteisempään kulttuuriin. Imetys ei sopinut moderneille äideille 1960- ja 1970-luvulla.

”Jos et voi imettää tai imettäessäsi tunnet sisäistä vastustusta, joka tekee sinusta jännittyneen, levottoman ja ärtyneen, jätä imettäminen. Silloin on aika iloisin mielin ja ilman omantunnonvaivoja tarttua varakeinoon.”
Marita Abrahamsson ym.: Raskaus, synnytys, vauvanhoito, 1972 Oy Mölnlycke Ab

Vuonna 1973 Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO sekä Maailman terveysjärjestö WHO ohjeistivat, että täysimetys oli riittämätön ravinnonlähde yli 3–4 kuukautta vanhoille lapsille. Myös Suomessa imetyssuositukset mukautettiin WHO:n ohjeeseen. Yli puolen vuoden imetystä ei pidetty tarpeellisena ja yleisesti ajateltiin jopa 3 kuukauden imetyksen riittävän. Imetysohjauksessa luotettiin edelleen 60 vuotta ihanteena olleeseen viiden imetyskerran ohjeeseen.

”Imetyksen lopettaminen ei yleensä tuota vaikeuksia. 5-6 kuukauden iässä siirrytään äidinmaidosta velliin ja muuhun ravintoon. Kun lapsi ei enää ime joka syötön yhteydessä, vähenee myös äidinmaidon muodostuminen itsestään.”
Marita Abrahamsson ym.: Raskaus, synnytys, vauvanhoito, 1972 Oy Mölnlycke Ab

 

Kaupungin edustajat onnittelemassa vuoden ensimmäisen keravalaisen vauvan äitiä Kätilöopistolla 1970. Vauva itse ei osallistu juhlallisuuksiin. Kuva: Väinö Johannes Kervinen, Keravan museopalvelut, Kaupunginvaltuuston- ja hallituksen kokoelma / Finna

1980-luku

Ensi-imetyskäytännöt kehittyivät radikaalisti 1980-luvulla. Vauvan annettiin imeä heti syntymän jälkeen, mikäli hän on alkanut jo hamuamaan rintaa. Vauva vietiin rinnalle viimeistään silloin, kun äidin synnytyksen jälkeiset toimenpiteet oli suoritettu ja vauva pesty ja puettu. Varhaiskontaktin ja 1980-luvulla hiljalleen yleistyvän vierihoitomahdollisuuden edut vauvan ja äidin kiintymyssuhteelle nousivat keskusteluun ja tutkimuksen kohteeksi.

”Lapsi saa ensimmäiset äidinmaitotippansa heti syntymän jälkeen, mutta ennen kuin maidontuotanto on alkanut sille annetaan vettä. Täysiaikainen lapsi menettää ensimmäisten elinpäivien aikana noin 10-15% syntymäpainostaan.”
Lena Bäckström: Vauvan hoito ja hoitovälineet, 1980 Werner Söderström Osakeyhtiö

Vauvantahtisuus tuli mukaan suosituksiin ja hoitokäytänteisiin 1980-luvulla. Uutta oli, että vauva sai imeä kummastakin rinnasta niin kauan kuin halusi. Oli myös sallittua ottaa vauva syliin ilman pelkoa, että hemmottelee vauvan piloille. Syöttövälit eivät kuitenkaan kadonneet ohjeista kokonaan, vaan vauvojen odotettiin muodostavan itse jotakuinkin säännöllinen 3–4 tunnin imemisrytmi.

”Kolmen tai neljän tunnin syöttövälejä ei tarvitse noudattaa sekunnin tarkkuudella: jos vauva herää nälkäisenä tuntia ennen määräaikaa, hänet on paras syöttää. Ehkäpä seuraava nukkumisjakso on vastaavasti pidempi.”
Lena Bäckström: Vauvan hoito ja hoitovälineet, 1980 Werner Söderström Osakeyhtiö

 

Imetys näkyi myös äitiyspakkauksen Pallero-kuvakirjassa 1980-luvun alussa. Kuva: Imetyksen tuki ry

1990-luku

1990-luvulle tultaessa tutkimukset osoittivat imetyksen kiistattoman ylivertaisuuden kaikkien maailman lasten varhaisravitsemuksena ja imetys nähtiin tärkeänä terveyden edistämisen kysymyksenä, jota tulee edistää ja suojella. WHO ja Unicef käynnistivät vuonna 1991 Vauvamyönteisyysohjelman. Vauvamyönteisyysohjelma sisälsi 10-vaiheisen ohjeistuksen sairaaloille ja terveydenhuollon ammattilaisille imetysohjauksen kehittämiseen.

”Maassamme aikaisemmin toteutetut rintaruokinnan edistämisohjelmat ovat osoittaneet, että asiaan paneutumalla saavutetaan hyviä tuloksia. Mutta ne ovat osoittaneet myös sen, että hyvät tulokset eivät pysy yllä itsestään. Suomessakin monissa synnytyssairaaloissa on lähdetty kehittämään imetysohjausta kansainvälisen vauvamyönteisyysohjelman mukaisesti. Imetyksen, erityisesti täysimetyksen, jatkumisen turvaaminen vaatii kuitenkin laajaa avoterveydenhuollon henkilöstön täydennyskouluttamista ohjelman mukaisesti. Vauvamyönteisyysohjelma onkin saatava pysyväksi osaksi äitiys- ja lastenterveydenhuollon palvelua.”
Sirpa Sairanen ym. Imetys Suomessa 1995, 1997. Lääkärilehti.

Imetyssuosituksia tarkistettiin Suomessa vuonna 1994. Uuden suosituksen mukaan täysimetystä suositeltiin 4 kuukauden ikään ja imetyksen jatkamista 6-12 kuukauden ikään.

 

1998 perustettiin nykyinen Imetyksen tuki ry tarjoamaan imetykseen koulutettua vertaistukea ja edistämään imetystä yhteiskunnallisesti. Kuva: Imetyksen tuki ry

2000-luku

Vuonna 2001 WHO:n ja Unicefin suositusta päivitettiin ja täysimetyksen suositeltu kesto piteni neljästä kuukaudesta kuuteen kuukauteen sekä kehittyneissä että kehitysmaissa. Suomalaisia imetyssuosituksia päivitettiin myös: täysimetystä suositeltiin puolen vuoden ikään ja imetyksen jatkamista vuoden ikään. Imetyssuositusten päivittäminen tutkimusnäytön mukaisiksi herätti myös vastustusta. Esimerkiksi osa lastenlääkäreistä arveli äitien pahoittavan mielensä, jos eivät onnistu imettämään uuden suosituksen mukaisesti.

Vauvantahtisuus oli jo läpileikkaavana ajatuksena imetykseen liittyvissä ohjeissa. Imetysohjausosaamista kehitettiin terveydenhuollossa näyttöön perustuvaksi ja vuonna 2009 julkaistiin ensimmäinen Kansallinen imetyksen edistämisen toimintaohjelma. Hoitokäytännöistä esimerkiksi ihokontakti vakiintui synnytyssairaaloiden arkeen.

”Vauva saa imeä yhtä rintaa, kunnes hän itse lopettaa eikä halua enää jatkaa syömistä samasta rinnasta. Jos vauva on lopettaessaan hereillä, hänelle voi tarjota toista rintaa ja antaa hänen syödä siitä niin kauan kuin hän haluaa. Jos vauva nukahtaa, hänen voi antaa nukkua sylissä, tai siirtää sänkyyn tai kantoliinaan nukkumaan. Monet vauvat torkkuvat ”rinnallisten” välillä ensiviikot.”
Minni Niemelä: Imetysopas, 2006

 

Ihokontaktissa vastasyntynyttä voi pitää myös muut kuin äiti. Kuva: wolfhound911 / iStock

2010-2020-luku

Voimassa olevat imetyssuositukset ovat vuodelta 2016 ja löytyvät THL:n ja Valtion ravitsemusneuvottelukunnan julkaisusta Syödään yhdessä – Ruokasuositukset lapsiperheille. Vuonna 2016 muuttui kiinteiden aloitusta koskeva suositus: kiinteät ruoat aloitetaan nykyohjeen mukaan vauvan yksilöllisten syömisvalmiuksien mukaan 4-6 kuukauden iässä pikkuruisina maisteluannoksina. Vaikka kiinteän ruoan määrät ovat aluksi pieniä ja imetys pysyy pääosassa, eri ruoka-aineita tarjotaan alusta asti monipuolisesti.

Imetysohjauksessa painotetaan vauvantahtista imetystä, joka voi tarkoittaa vauvasta riippuen suuriakin eroja imetyskertojen määrässä ja kestossa. Tiukkojen raamien sijaan imetyksen onnistumista ja maidon riittävyyttä arvioidaan tarkastamalla imuote, imemisen tehokkuus, imetyksen tiheys ja kesto, nielemisäänet, vauvan asento rinnalla sekä vauvan kasvun, yleisvoinnin ja eritteiden perusteella.

WHO:n ja Unicefin vauvamyönteisyysohjelmaa päivitettiin vuonna 2018 kertyneen tutkimusnäytön perusteella. Konkreettisimpia muutoksia oli tutin käyttöön liittyvä ohje. Aiemmin tuttia ei suositeltu lainkaan, koska varhaisella tutin käyttöönotolla voi olla haittoja vastasyntyneen imuotteen oppimiselle ja maitomäärän kasvulle. Päivitetyssä ohjeessa tuttikielto muutettiin tutin käyttöön liittyvän hyvän ohjauksen korostamiseksi.

”Ensimmäiset synnytyksen jälkeiset tunnit ja päivät ovat keskeisiä imetyksen onnistumisen kannalta. Synnytyssairaalan hoitokäytännöt vaikuttavat imetyksen onnistumiseen. Vierihoito, ihokontakti, tarpeettoman lisämaidon ja muun nesteen välttäminen, tuttien ja tuttipullon välttäminen sekä yksilöllinen tuki ja ohjaus edistävät täysimetyksen käynnistymistä. Tutista on haittaa vain imetyksen opetteluvaiheessa. Lisämaitoa annetaan vain lääketieteellisin perustein.”
Syödään yhdessä – Ruokasuositukset lapsiperheille, 2019 THL & Valtion ravitsemusneuvottelukunta

 

Yli vuoden ikään jatkuva imetys on yleistynyt Suomessa nopeasti 2010-luvulla. Kuva: Nadezhda1906 / iStock

 

Imetystietoa isovanhemmille pohjautuu TAMK:n kätilöopiskelijoiden Heidi Aholan ja Katariina Hirvelän Imetyksen tuki ry:lle 2021 tekemään opinnäytetyöhön.

Julkaistu 14.10.2022