Haava rinnanpäässä

Haava rinnanpäässä on tuskallinen vaiva, jonka hoito kannattaa aloittaa heti. Rikkinäinen iho on aina riski myös bakteeritulehdukselle ja sammakselle. Imetyksen ensiviikkoina rinnanpään haavaumien tavallisin aiheuttaja on imuote, joka kaipaa vielä vähän hienosäätöä. Isompaa vauvaa imetettäessä haavoja voi aiheuttaa pureminen.

 

Haavanhoidon ABC

1. Korjaa imuote

Hampaat irvessä imettäminen ei ole vaihtoehto. Paitsi että kipua aiheuttava imuote rikkoo rinnanpäätä entisestään, huono imuote on yleensä myös vauvan maidonsaannin kannalta tehoton. Tilanne on kaikin puolin tylsä: äiti on tuskissaan, vauva saa huonosti maitoa ja maidontuotanto ei pääse vauhtiin odotetusti. Jos imetys sattuu, irrota vauva varovaisesti rinnasta. Sujauta pikkusormesi vauvan suupielestä sisään, jolloin imuote irtoaa ja saat rinnanpään kivuttomasti pois vauvan suusta.

Ihokontakti ja takanoja-asento herättelevät vauvan luontaisia imemisvalmiuksia, jolloin hyvä imuotekin löytyy usein ihan itsestään. Tue itsesi mukavaan takanoja-asentoon asettelemalla tyynyjä käsivarsien ja selän alle tarpeen mukaan. Ota vauva mahalleen vatsasi päälle, niin että hänen päänsä on lähellä rintaa. Anna vauvan itse hamuilla ja tarttua rintaan.

Jos vauvan hamuilu tuntuu sietämättömän kipeältä, voit kokeilla tarjota rintaa vauvalle. Kätevintä on kannatella vauvaa kädellä, joka on vastakkaisella puolella kuin rinta, josta imetät. Tällöin rinnanpuoleinen käsi jää vapaaksi rinnan tarjoamista varten. (Sopivia asentoja ovat esimerkiksi ristikehtoasento tai kainaloasento, jotka löydät täältä) Kohdista vauva niin, että rinnanpää osoittaa vauvaa nenään tai silmien väliin. Odota, että vauva kallistaa päätään taaksepäin ja avaa suunsa ammolleen. Tartu rintaan nännipihan ulkopuolelta ja litistä rintaa kevyesti vauvan suupielten suuntaisesti. Sujauta rinnanpää vauvan avonaiseen suuhun kohti kitalakea.

Harjoitus tekee mestarin. Jos erilaisten imetysasentojen kokeilu ei kuitenkaan tuota tulosta ja hyvä imuote ei tunnu löytyvän, kannattaa pyytää apua neuvolasta, imetystukiryhmästä, sairaalan imetyspoliklinikalta tai yksityiseltä imetysohjaajalta. Parasta on, jos saat jonkun arvioimaan imuotetta ja imetystilannetta yhdessä kanssasi. Joskus huonon imuotteen taustalla on esimerkiksi kireä kieli- tai huulijänne, suun ja rinnanpään epäsuhta tai vauvan synnytyksenjälkeinen kiputila, jolloin ratkaisua täytyy lähteä etsimään muualtakin kuin imetysasentokokeiluista.

Lisää asiaa imuotteesta löydät täältä.

 

2. Pidä haava puhtaana ja edistä paranemista

Rikkoutuneen rinnanpään hoito vaatii puhtautta, jotta bakteerit tai hiiva eivät pääse pesiytymään haavaan. Huuhtele rinnanpää puhtaalla vedellä jokaisen imetyskerran jälkeen. Muista myös hyvä käsihygienia kun koskettelet rintaa imetystilanteessa tai lypsäessä.

Haava rinnanpäässä vaatii puhtaanapidon lisäksi myös hoitoa. Haavan pitäminen sopivasti kosteana nopeuttaa paranemista estämällä rupeutumisen. Rinnanpäässä oleva rupi irtoaa yleensä jokaisen imetyksen yhteydessä repäisten haavan auki yhä uudelleen ja uudelleen.

Kostea hoito kotikonstein:

Huuhtele rinnanpää puhtaalla, juoksevalla vedellä jokaisen imetyskerran jälkeen.

Kostuta puhdas haavataitos fysiologisella keittosuolaliuoksella (molempia saa apteekista) ja aseta se rinnanpään suojaksi noin 10 minuutiksi imetyskerran jälkeen. Haavataitoksen päälle voit laittaa liivinsuojan estämään vaatteiden kastumista. Vaihtoehtoisesti voit liottaa rinnanpäätä keittosuolaliuoksella täytetyssa kupissa pari minuuttia.
Hoidon jälkeen kuivaa rinnanpää ja suojaa se puhtaalla, kuivalla liivinsuojalla.

Jos ongelmana on toistuvasti rupeutuva ja imetyksen seurauksena aukeava haava rinnanpäässä, avuksi voi kokeilla maidonkerääjän käyttämistä imetysten välissä. Myös maidonkerääjä luo rinnanpäälle kostean ympäristön mutta ei kuitenkaan aiheuta ihoalueen liiallista vettymistä, joka heikentää kudosta altistaen uusille haavaumille ja tarjoaa otollisen ympäristön hiivatulehdukselle eli sammakselle.

Apteekeissa myydään myös erityisesti rinnanpään haavaumiin suunniteltuja haavanhoitotuotteita, jotka suojaavat, vähentävät kipua ja säilyttävät haava-alueen kosteuden paranemisen kannalta otollisena (esim. Nursicare, Multi-Mam).

Lanoliinivoidetta tai Bebanthen-voidetta voi käyttää lievästi haavautuneen rinnanpään hoidossa, mikäli haava-alueen iho ei ole ärtynyt tai tulehtunut. Bebanthenia käytettäessä rintoja ei tarvitse pestä mutta näkyvä rasvakerros on hyvä pyyhkiä pois ennen imetystä (Teratologinen tietopalvelu 2019)*.
Kipeitä rinnanpäitä voi hemmotella myös ilmakylvyillä.
*Ohje koskee Bebanthen-voidetta. Muita dexpanthenolia sisältäviä voiteita käytettäessä ohje on hyvä tarkistaa Teratologisesta tietopalvelusta.

 

3. Imetystaukoa tarpeen mukaan

Jos jokainen imetyskerta sattuu imuoteharjoituksista huolimatta, haavaisen rinnan laittaminen tauolle muutaman imetyskerran – parin päivän ajaksi voi olla perusteltua, jotta haava saa aikaa parantua. Jos vauva ei ime rintaa, on tärkeää tyhjentää rintaa lypsämällä, ettei maidontuotanto lähde laskuun. Käsinlypsy on kipeille rinnoille lempein tyhjennystapa. Myös rintapumppu voi vahingoittaa rinnanpäitä, mikäli suppilo-osa ei ole aivan sopiva tai pumpun teho on liian kova. Rintapumppua voit käyttää, mikäli sillä pumppaaminen ei tunnu epämukavalta.

Imetä toisesta rinnasta normaalisti mikäli mahdollista, ja lypsä haavautunut rinta aina imetyksen päätteeksi. Lypsettyä maitoa voit antaa vauvalle hörpyttäen tai neulattomalla lääkeruiskulla. Tuttipullon ja tutin käyttöä on hyvä välttää kunnes hyvä imuote on löytynyt. Tuttipullo opettaa vauvalle aivan erilaista imutekniikkaa kuin rinnasta imemiseen tarvitaan ja voi osaltaan pitkittää imuoteongelmia.

 

4. Rintakumi voi auttaa tai pahentaa

Rintakumia suositellaan usein kipeiden rinnanpäiden suoja- ja hoitokeinoksi. Osalle rintakumista onkin apua. Rintakumi ei kuitenkaan korjaa huonoa imuotetta eikä hoida jo syntynyttä haavaa. Huolellinen haavanhoito ja hyvän imuotteen metsästys ovat kipeiden rinnanpäiden ensisijaiset hoitokeinot, eikä niitä saa unohtaa vaikka  käyttäisikin rintakumia tukihoitona. Rintakumin puhdistus miedolla astianpesuainevedella jokaisen käyttökerran jälkeen on tärkeää, ettei haava infektoidu. Kerran vuorokaudessa rintakumi kannattaa steriloida keittämällä.

Toisinaan rintakumi pahentaa tilannetta entisestään. Huonolla imuotteella imevä vauva saattaa rintakumin takia joutua imemään entistä kovempaa ja kapeammalla imuotteella  tai väärän kokoinen rintakumi voi hangata rinnanpäätä, jolloin haava rinnanpäässä pahenee ja pitkittyy.

Rintakumista löydät lisää tietoa täältä.

 

Kun kotikonstit eivät riitä

Jos rinnanpään haava ei ala parantua muutamassa päivässä, sitä kannattaa käydä näyttämässä lääkärille tai imetysohjaajalle. Punoitus, turvotus ja mahdollinen erite viittaavat rinnanpään bakteeritulehdukseen. Kutiseva, punoittava, hilseilevä iho ja vihlova kipu taas kertovat sammaksesta, eli rinnanpään hiivainfektiosta. Sekä bakteeritulehdus että sammas voivat estää haavan parantumisen hyvästä hoidosta huolimatta.

Bakteeritulehdus vaatii hoidokseen antibioottikuurin ja sammas usein sienilääkityksen äidille ja vauvalle. Antibioottikuuri altistaa sammakselle, joten joskus rinnanpään bakteeritulehduksesta päästyä haavautuneen rinnan uusi riesa on sammas. Sammasta voi kokeilla hoitaa myös kotikonstein liottamalla rinnanpäätä vichyvedessä. Vichyyn kostutella vanupuikolla voi kostuttaa myös vauvan suun limakalvoja.

 

Lähteitä:

Boniata, K. Healing Tips for Nipple Cracks or Abrasions. Kellymom. 2018.

Niazi A, Rahimi VB, Soheili-Far S, Askari N, Rahmanian-Devin P, Sanei-Far Z, Sahebkar A, Rakhshandeh H, Askari VR. A Systematic Review on Prevention and Treatment of Nipple Pain and Fissure: Are They Curable? J Pharmacopuncture. 2018. 21(3):139-150. doi: 10.3831/KPI.2018.21.017.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/30283701/

Päivitetty 24.08.2023