Imetyksen tuki ry 20 vuotta – Kaksi vuosikymmentä vertaistukea äidiltä äidille

Lehdistötiedote, vapaa julkaistavaksi 8.5.2018

Imetyksen tuki ry 20 vuotta – Kaksi vuosikymmentä vertaistukea äidiltä äidille

Imetyksen tuki ry juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan koulutetun imetyksen vertaistuen mahdollistajana ja kehittäjänä. Alunperin Vauvamyönteisyys ry -nimisenä 22.5.1998 perustettu, ruohonjuuritason vapaaehtoistoiminnasta ponnistanut yhdistys on nykyään vakiintunut osa perheiden saamaa imetystuen verkostoa. Imetyksen tuki ry:n merkitys imetyksen edistäjänä on tunnustettu myös kansallisten toimintaohjelmien tasolla.

Imetyksen tuki ry on tehokas yhdistelmä vankkaa asiantuntijuutta, aktiivisia toimijoita ja ketterää vaikuttamistyötä. Yhdistys tekee runsaasti yhteistyötä moniammatillisissa imetyksen edistämisen verkostoissa. Imetyksen tuen tavoitteena on, että imetys on luonteva osa arkea ja imettävä äiti arvostettu osa yhteiskuntaa.

Yhdistyksen perustoiminnan eli perheille suunnatun laadukkaan, koulutetun vertaistuen mahdollistavat noin 350 aktiivista, vapaaehtoista imetystukiäitiä ympäri Suomen. Imetyksen vertaistukitoiminnan lisäksi yhdistys julkaisee luotettavaa imetystietomateriaalia ja pitää imetyksen merkitystä esillä yhteiskunnallisesti. Imetyksen tuki ry:n toiminta on laajuudessaan ainutlaatuista esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna.

Juhlavuosi näkyy Imetyksen tuen sosiaalisen median kanavissa, paikallisissa imetystukiryhmissä lähes 60 paikkakunnalla sekä huhtikuussa ilmestyneessä historiateemaisessa Imetysuutisia-lehdessä.
Juhlavuotta vietetään myös Imetysviikon tapahtumissa 1.-7.10.2018. Viikon päätapahtumana järjestetään Imetyspäivän seminaari 2.10.2018 Helsingissä.

Lisätietoja:

Niina Mäkinen, koordinaattori, Imetyksen tuki ry  044 5225 039, niina.makinen@imetys.fi

Anna Groundstroem, koordinaattori, Imetyksen tuki ry 044 5225 039,  anna.groundstroem@imetys.fi

Tiedote pdf-muodossa.