Tiheän imun kaudet

Tiheän imun kaudella tarkoitetaan ajanjaksoa, jolloin vauva haluaisi vain asua rinnalla. Hän saattaa myös olla tyytymätön ja normaalia itkuisempi. Uni ei ehkä maistu tavalliseen tapaan päivällä eikä yöllä.

Vauvan käytös saattaa hämätä epäilemään, ettei äidinmaito enää riitäkään tyydyttämään vauvan tarpeita. Kyseessä on kuitenkin normaali imetykseen kuuluva vaihe, jolla vauva varmistaa maidonsaannin pysymistä sopivalla tasolla jatkossakin.

Monta tärkeää tankkausjaksoa

Tiheän imun kausia on muutaman viikon välein ensimmäisen puolen vuoden aikana. Usein kaudet ajoittuvat noin 3 ja 6 viikon sekä 3 ja 6 kuukauden ikään. Tyypillisesti tankkausjakso kestää parista päivästä reiluun viikkoon. On myös ihan tavallista, että ensimmäiset viikot tuntuvat olevan yhtä tauotonta tiheän imun kautta.

Päivä kerrallaan

Kun tiheän imun kausi iskee, älä hermostu. Keksi itsellesi mukavaa ajanvietettä imetyshetkiin. Ideoi ruokia, joita voit napostella yhdellä kädellä vauvan imiessä ja ota torkkuja silloin, kun vauvakin torkahtaa, niin selätät haastavat päivät helpommin.

Julkaistu 2.12.2016