|
Imetyksen tuki ry:n kotisivuille ![]() |
|
| Suomalainen terveydenhuolto kaipaisi tuuletusta ja uusia ideoita muista maista. Ehdotankin kätilöille ym. tutustumisretkiä muiden maiden sairaaloihin. Pitäisi jo ymmärtää, että hyvä terveydenhuolto Suomessa on lähes pelkkää illuusiota! Synnytin vauvani Saksassa suunnitellulla sektiolla. Sain vauvani leikkauksen lähes välittömästi viereeni ja vauva oli vieressäni koko ajan heräämössäkin (sama huone,jossa odottelin leikkauksen alkamista). Kummasti vauvan ja miehen läsnäolo rauhotti, vaikka tulikin anestesiasta alilämpöä ja horkkakohtauksia. Vauvan rinnallaoloa ja imetystä kannustettiin kokeilemaan heti ja vauva imikin ensimmäisen kerran jo vajaa tunnin päästä syntymästä, ennen kuin olimme edes siirtyneet osastolle. Kun ensimmäisen kätilön kanssa imuottteen löytäminen ei onnistunut, hälyytti kätilö heti paikalle kokeneemman, jonka kanssa sitten (jopa ilman yhteistä kieltä) saimme vauvan imemään mukavasti. Nuorempi kätilö yritti kovasti oppia sitten, miten tämä kokeneempi minua neuvoi. Tuntui siltä, että tärkeintä todellakin oli siinä tilanteessa vauva, äiti ja imetyksen oppiminen. Olen kuullut, että Suomessa vauvaa ei saa heräämöön, joka mielestäni on aivan outoa. Kertoessani tästä käytännöstä täällä Saksassa, synnytyssairaalan kätilöt ihmettelivät kovasti, miten imetys sitten oikein onnistuu. Imetystä opeteltiin sitten enemmän vielä osastolla ja hyvällä opastuksella se lähtikin käyntiin hienosti ja maito nousi kunnolla jo kolmantena päivänä rintoihin. Sairaalassa opetettiin kolme erilaista imetysasentoa, jotta tasainen rinnan tyhjeneminen olisi taattu kaikissa tilanteissa. Käytin imettäessä kaikkia näitä asentoja, toisia enemmän, kun vauva oli tietyn ikäinen. Lisäksi opastettiin imetystyynyn käytössä (pitkä pehmeä mato), jonka kotona käyvä kätilö oli pyytänyt ostamaan kotiin jo valmiiksi. Rinnan pumppaaminen käsin opastettiin myös kädestä pitäen ja kaikista neuvoista sai mukaansa vielä kirjalliset ohjeet. Myös täällä sairaanhoitajilla ja kätilöillä oli kova kiire, mutta he merkitsivät ylös, mitkä asiat oli kenenkin potilaan kanssa käyty läpi, joten kaikki saivat tarpeeksi tietoa. Lisäksi imetysasennot käytiin läpi kolmella eri kerralla, jotta ei tullut liikaa informaatiota alkuun. Tarjolla oli aina imetysteetä (yrttiteetä) ,jota voi hakea vaikka keskellä yötä. En osaa sanoa auttaako tee, sillä itselläni maitoa alkoi tulla aivan liikaakin, mutta tuttavilta ole kysellyt ja heidän mielestään tee auttoi, ainakin oli sellainen olo, että jotenkin itse yritti auttaa asiaa, joten ehkä apu on enimmäkseen psykologinen. Itse olimme perhehuoneessa, mutta äideille, jotka olivat yhteishuoneessa oli varattu erityinen imetyshuone, jossa piti olla ihan hiljaa ja siellä keskityttiin vain imettämiseen ja seinillä oli kaikenlaisia imetystä stimuloivia kuvia. Vauvani oli vierihoidossa koko sairaalassaoloajan eikä hänelle edes tarjottu lisämaitoa. Paino lähti nousuun jo ennen kuin pääsimme neljäntenä päivänä kotiin.Kotiin palattuamme kävi meillä kotona kätilö ensin kerran päivässä ja sitten joka toinen päivä ja lopuksi 2-3 kertaa viikossa ensimmäisen 5 viikon ajan sen mukaan, miten meistä parhaalta tuntui. Hän viipyi aluksi niin kauan, että näki varmasti miten imetän ja korjasi pariakin asentoani, jotta imuote olisi varmasti oikea. Myös myöhemmillä käynneillä tätä imetystä vielä tarkasteltiin, jos satuin hänen tullessaan imettämään. Lisäksi hän kertoi jo ennen synnytystä kaikenlaisia vinkkejä esim. kehotti rasvaaman nännejä jo etukäteen, jotta kestäisivät imetystä permmin ja toi pieniä näytepulloja perusrasvaa mukanaan. Lisäksi hän neuvoi imetysliiven ostamisessa. Viimeisellä kerralla hän toi mukanaan kolme eri mallista rintapumppua ja sain kokeilla niitä ja sitten tämän kokeilun avulla ostimme kotiin yhden, joka toimi loistavasti. Olisin ilman tätä kokeilua ostanut markkinoiden kalliimmaan, jonka kanssa ei pumppaaminen tuntunut onnistuvan millään. Vauvani on nyt vuoden ja kaksi kuukautta ja imetän häntä edelleen, kun tulen töistä ja öisin. Täysimetin vauvaa 6kk. Hän ei koskaan oppinut juomaan pullosta, joten hän ei sannut mitään muuta kuin äidinmaitoa ennen yhden vuoden ikää, mutta tälle ei ollut varsinaista tarvettakaan. Uskoisin, että ilman loistavaa imetysopastusta ja tukea, jonka sain sairaalassa ja kotikätilöltä en varmasti olisi onnistunut näin hyvin. Ehdottaisin, että suomessa käytännön työtä tekevät tutustuisivat myös muiden maiden käytäntöihin ja poimisivat niistä parhaat palat. Suomalainen terveydenhuolto ei ole enää maailman parasta ja enää ei ole lottovoittosyntyä Suomeen. Uskon kuitenkin, että terveydenhuoltohenkilökunnalla innostusta on muuttaa asioista ja oppia lisää, kunhan siihen annetaan mahdollisuus. Imetysohjauksesta annettu kouluarvosana: 10 Saksan malliin, äiti |
20 uusinta julkaistua
|