English | Deutsch | Svenska

Imetyksen tuki ry:n julkaisemat tiedotteet

2010

Kirsi Pihan Iltalehdessä 25.3. julkaistuun kolumniin kirjoitettiin tuoreeltaan vastine. Rankasti lyhennettynä lehti julkaisi sen 12.5. Lue koko vastine täältä. (13.5.2010)

Imetyksen tuki ry onnittelee kaikkia äitejä. Imetystukipuhelin päivystää myös äitienpäivänä. Lue lisää äitienpäivän tiedotteesta. (8.5.2010)

Perhevapaauudistukseen kannanotto, jossa yhdistys toivoo, että isälle annetaan mahdollisuus viettää nykyistä pidempi isyysloma vauvan syntymän jälkeen, sillä isän mahdollisuus olla kotona äidin ja vauvan kanssa edistää perheen hyvinvointia. Yhdistys ottaa kantaa myös imetyksen ja työn yhteensovittamiseen, perhevapaiden jaksottamiseen lapsen iän mukaan sekä äitien oikeuteen imetystaukoihin. (14.4.2010)

YLE:n uutisissa 29.1.2010 kerrottiin uudesta allergiatutkimuksesta, joka olisi muuttamassa voimassa olevia täysimetyssuosituksia. Yhdistys otti aiheeseen kantaa julkaisemalla tiedotteen. (29.1.2010 ja 3.5.2010)

Tilastokeskus uutisoi vuoden 2009 lopussa syntyvyyden kasvusta. Myös Imetystukipuhelimeen tulleiden puheluiden määrä on kasvanut. RAY myönsi yhdistykselle imetyksen vertaistukitoiminnan kehittämiselle 89 000 euroa vuodelle 2010. Lisää vauvoja, riittääkö imetystuki? (14.1.2010)

2009

Helsingissä vietettiin maanantaina 5.10. Pohjoismaista imetyspäivää teemalla Emergency/katastrofit. Imetyksellä on paljon annettavaa kriiseissä, esimerkkeinä tsunamikriisi tai Nokian vesikriisi. Minkälainen maitovarmuus on Suomessa? Lue lisää Imetyspäivän tiedotteesta. (5.10. 2009)

Suomalaiset naiset taistelivat sata vuotta sitten naisille äänioikeuden. Imetyksen tuki ry:n mukaan äitien äänet katoavat. Äitien ääni häviää yksityisyyteen, maaiman parhaaksi mainostettuun neuvolaan, parisuhdepuheen ja varhaisen vuorovaikutuksen ohjeistuksiin. Imetyksen tuki ry:n vertaistukipalvelu Imetystukipuhelin kuulee äitien torjutut tarinat. Lue lisää. (21.9. 2009)

Imetystukipuhelimen lakon päättyessä on aika kertoa, minkälaisilla tunnelmilla lakko otettiin vastaan. Lue lisää tiedotteesta, jossa myös kutsu Toiveikkaaseen mielenosoitukseen tiistaina 22.9. klo 12 Eduskuntatalon portailla. (20.9. 2009)

Imetyksen tuki ry haluaa kiinnittää huomiota imetyksen koulutetun vertaistuen merkitykseen sulkemalla Imetystukipuhelimen viikolla 38. Lue aiheesta tarkemmin tiedotteesta ja seuraa blogia. (3.9. 2009)

Yhdistys julkaisi tiedotteen vertaistuen suuresta kysynnästä. Imetystukipuhelin on ensimmäisen puolen vuoden aikana antanut vertaistukea 153 tunnin edestä. Projektirahoitusten jatkumisen epävarmuus heijastuu myös yhdistyksen toimintaedellytyksiin. Imetystukityö on aidosti ennaltaehkäisevää työtä, jota ei resurssoida tarpeeksi. (1.7. 2009)

Yhdistys antoi lausunnon Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kansallisen imetyksen edistämisen asiantuntijaryhmän koostamasta toimintaohjelmasta imetyksen edistämisestä Suomessa vuosina 2009-2012.(26.5. 2009)

Turhaa pelottelua imetyksen tiimoilta tapahtui, kun Ilta-Sanomien nettilehdessä 18.2. julkaistiin raflaavalla otsikolla artikkeli Englannissa tehdyistä havainnoista. Imetyksen tuki ry jakaa julkisuudessa viime aikoina esiin nousseen huolen vauvojen riittävästi ravinnosta sekä peräänkuuluttaa imetysohjaajakoulutuksen lisäämistä äitien kanssa työskenteleville terveydenhuollon ammattilaisille. (26.2. 2009)

Esteitä äidin oman imetystavoitteen saavuttamisessa sekä keinoja, joilla Suomen imetystilannetta voitaisiin parantaa. (20.2. 2009)

Suomi sai viidennen IBCLC imetyksen ammattilaisen, kun joensuulainen kätilö Pirjo Piirainen läpäisi kansainvälisen tutkinnon. (19.1. 2009)

2008

Imetysviikon tiedotteessa yhdistys vaati äitiyttä takaisin äideille lääkäreiltä, neuvoloilta, opettajilta, tavoiteohjelmilta, suositusten laatijoilta, hyvää tarkoittavilta naapureilta ja kaikilta muiltakin äitien esineellistäjiltä. (13.10.2008)

Nettisivuille on lisätty imetyssanasto, josta voi sekaannusten välttämiseksi tarvittaessa tarkistaa, mitä mikäkin termi tarkoittaa. (23.4. 2008)

11.4. Helsingissä tarkastettava väitös Early life determinants of atopy : A 20-year prospective follow-up study on unselected, healthy newborns sai aikaan paljon virheellistä uutisointia mediassa 7.-8.4. täysimetyksen kestoon liityen. Jotta imetystermit selkeytyisivät myös suurelle yleisölle median edustajista puhumattakaan, Imetyksen tuki ry julkaisi kommenttitiedotteen tästä ansiokkaasta tutkimuksesta. (9.4. 2008)

Yhdistys otti kantaa kiinalaisen ihmisoikeusaktivistin imetyksen puolesta lähettämällä kannanoton Kiinan suurlähettiläälle Helsinkiin. (7.4. 2008)

Yhdistyksen ja Kaksplus-lehden yhteistyönä järjestämään kirjoituskilpailuun [PDF] saapui määräaikaan mennessä 194 imetystarinaa. Niistä valittiin kärkikolmikko, joka julkistettiin 11.3. 2008 sekä Kaksplus-lehdessä että yhdistyksen nettisivuilla. (18.3. 2008)

2007

Imetysvalmennuspaketin nimikilpailu on ratkennut. (20.11. 2007)

Imetyksen tuki ry yhdessä Kaksplus-lehden kanssa julistivat imetysaiheisen kirjoituskilpailun [PDF], joka päättyy 6.1. 2008. (16.10. 2007)

Imetyksen alkuhetket vaikuttavat pitkään. [PDF] Imetyksen tulisi käynnistyä heti synnytyksen jälkeen. Tällä käytännöllä voitaisiin säästää miljoonan vauvan henki vuodessa ja säästää kyyneliä suomalaisäideiltäkin.
Tiedote Kansainvälisen Imetysviikon aluksi. (15.10.2007)

Imetystukimuodot lisääntyvät. Imetystukipuhelimen lisäksi imetykseen saa tukea nyt myös uudemman teknologian avulla Skypellä [pdf]. Skype-tuki on toistaiseksi vielä pienimuotoista, mutta jostainhan on aloitettava... (1.10.2007)

Imetysviikkoa vietetään lokakuussa viikolla 42. Tämän vuoden teemana on "Imetyksen ensihetket". Kansainvälistä imetysviikkoa on vietetty vuodesta 1992 alkaen ja sitä järjestetään nykyisin yli 120:ssa maassa. Tapahtumaa koordinoi The World Alliance for Breastfeeding Action (WABA), joka on Maailman terveysjärjestö WHO:n läheinen yhteistyöorganisaatio. Imetysviikon tapahtuman järjestävät yhteistyössä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, Imetyksen tuki ry., Kätilökoulutus, Suomen kätilöliitto ja Suomen vauvamyönteisyyskouluttajat ry., ja se pidetään tiistaina 16.10. Helsingissä Stadian kätilökoulutuksen tiloissa. [PDF] (6.9. 2007)

Imetystukipuhelimessa vastattiin noin 1300 puheluun vuoden 2006 aikana. Osa soittajista soitti Imetyksen tuki ry:n vapaaehtoisten tukiäitien ylläpitämään puhelimeen neuvolan kehotuksesta. Imetystuella on kysyntää, sillä vain joka kolmannella neuvolatyöntekijällä on koulutusta imetystuen antamiseen. [PDF] (6.2. 2007)

2006

Mothering-lehden julistaman imetyssymbolikisan voittaja on selvinnyt! [PDF] (17.11. 2006)

Imetysviikon seminaarissa 19.10. kyseltiin imetysasioita seitsemältä kansanedustajaehdokkaalta seitsemästä puolueesta. Lue lisää "vauvojen vaalitentistä". [PDF] (24.10. 2006)

Imetysviikkoa vietetään 16.-22.10. 2006 teemalla "suojele imetystä". [pdf]
Miksi imetystä pitäisi suojella? Lue myös teeman taustoista.

Lausunto perhevapaauudistuksesta
Imetyksen tuki ottaa kantaa Sosiaali- ja terveysministeriön suunnittelemiin perhevapaisiin. (22.8. 2006)

Vettä vauvalle?     [PDF]
Täysimetetty vauva ei trooppisissakaan oloissa tarvitse vesihuikkia, jos vain pääsee rinnalle aina halutessaan. Asiasta lisää yhdistyksen julkaisemassa tiedotteessa. (5.7. 2006)

Diabetestutkimus oikeusasiamiehenkin tutkittavana    [PDF]
Meneillään oleva Findia-diabetestutkimus ilmeisesti tuotekehitystutkimusta, vaikka tutkimuksen tiedotteissa olevien puutteiden vuoksi voidaan olettaa kyseessä olevan lasten terveyttä koskeva tutkimus. (3.4. 2006)

Perhevapaiden kustannusten uusjako ei saa vaarantaa imetystä     [PDF]
Imetyksen tuki ry ottaa kantaa Sosiaali- ja terveysministeriön perhevapaakustannusten uusjakoon. (22.3. 2006)

Kuvia lehdistön käyttöön (aukeavat omaan ikkunaan):
- Vauva rinnalla (801kt)
- Imetystä työhuoneessa (1057kt)
- Imetystä työhuoneessa 2 (320kt)
- Taapero unilla (147kt)

Tiedote imetystukipuhelimen tarpeellisuudesta    [PDF]
Yhdistyksen ylläpitämä imetystukipuhelin on toiminut vuodesta 2002. Vuonna 2005 RAY antoi toiminnan tukemiseksi avustuksen, joka mahdollisti imetystukipuhelimen laajemman toiminnan. Puhelujen määrä yli kaksinkertaistui vuoden 2005 aikana verrattuna edelliseen vuoteen.

2005

Tiedote äidinmaidon sisältämästä rasvasta    [PDF]
Äidinmaidon rasvapitoisuuden on todettu kasvavan imetyksen kestäessä. Yhdistys julkaisi asiaa koskevan tiedotteen vuoden 2005 imetysviikon aluksi.

Tiedote ammattilaistyöryhmältä    [PDF]
Yhdistyksen sisälle perustettiin ammattilaistyöryhmä, joka julkaisi tiedotuksen toiminnastaan imetysviikolla 2005.

Imetyksen edistämisen tunnustuspalkinto    [PDF]
Vuoden 2005 imetysviikon lopuksi yhdistys myönsi tunnustuspalkinnon imetyksen edistämisestä.

2004

Tiedote muuttuneista imetyssuosituksista.   [PDF]
Tiedote julkaistiin imetysviikolla 2004.