Eräänä iltana päivystysvuoron varanneen tukiäidin lapsi sairastui, eikä takapäivystäjäkään päässyt vastaamaan. Kukaan ei vastannut imetyksen vertaistukipuhelimesta. Joku tai jotkut yrittivät soittaa Imetystukipuhelimeen tuon illan aikana 307 kertaa. Imetystukipuhelin vastaa vuosittain noin tuhanteen puheluun. Onko Imetystukipuhelimen viimeinen käyttöpäivä 31.12.2009? Tämä blogi kertoo äitien ja vauvojen etua valvovan järjestön hätätilasta.

Imetysmyötäistä kulttuuria

Marraskuu, 16.11.2009

Yhteistyökumppanimme Mielenterveyden keskusliitto viettää tällä viikolla Mielenterveysviikkoa. Tämän vuoden teema on Kulttuuri henkisen hyvinvoinnin tukena.

Vauvavuosi esikoisen kanssa on uusien taitojen, uusien reittien ja monille myös uusien ystävien aikaa. Voipa vuosi vähän kirpaistakin kasvukipujen ja yksinäisyyden vuoksi. Kulttuuri antaa sanoja ja sanatonta muotoa näille jokaisen omille mutta silti niin yhteisille kokemuksille, tai se voi antaa ajatuksille aivan uuden näkökulman. Voiko vauvan kanssa päästä kulttuurin luo?

Imetysmyötäinen kulttuuri antaa mahdollisuuden mennä kulttuurielämysten luo ilman eroa vauvasta eli myös ilman lapsenvahtijärjestelyjä kuluineen. Se antaa äidille ja perheelle tilaa liikkua ja osallistua myös vauvan ja pikkulapsen kanssa.

Maratoniltojen iloksi

Aivan ensin vinkkaan äänikirjoista. Uutuuskirjojen ja klassikkojen valikoima alkaa olla jo aika hyvä. Alkuviikkojen iltamaratonien aikana vierähtää helposti muutamakin pitkä äänikirja, vaikkapa Taru sormusten herrasta, ja jos äänikirja ei riitä, korviaan voi helliä radioteatterin  kuunnelmilla.

Menovinkit kiertoon

Vauvan kanssa voi mennä ainakin taidenäyttelyihin. Joihinkin näyttelytiloihin on hyvä varustautua kantoliinalla, mutta moniin pääsee myös vaunujen kanssa. Vaunukansan hyvä liittolainen on Kynnys ry:n asiantuntemuksellaan esteettömyydestä.

On myös kulttuuria isille, äideille ja vauvoille: vauvateatteria, värikylpyjä ja muskareita, joissa voivat osallistua sekä lapset että aikuiset.

Kirjaahan parhaat vinkkisi kommenttilaatikkoon!

Teatteriin vauvanäytöksiä?

Imetyksen tuki ry aloitti muinoin vielä Vauvamyönteisyys ry:n nimellä toimiessaan Babybio-näytökset, jonne isä ja äiti voivat mennä lasten kanssa. Finnkino on jatkanut näitä esityksiä sittemmin.

Teatterin ja muun esittävän taiteen muuntaminen vauvoille odottaa tekijäänsä. Pienten näyttämöjen ja harrastajateatterien markkinoinnista voisi hyvinkin löytyä innostuneita yhteistyökumppaneita. Vauvanäytökseen tarvitaan tavallista enemmän valoa ja tilaa liikkua sekä mikro eväiden lämmittämistä varten. Teatterille vauvanäytös antaa tilaisuuden puhutella uutta katsojakuntaa, sillä vauvanäytösten kävijöistä voi hyvinkin osa koukuttua vakioyleisöksi.

Viime vuoden syksyllä Itun seminaarissa vieraili Tarinateatteri Mielikuva, jonka jäseniä selvästi hirvitti etukäteen yleisön taaperopitoisuus, mutta näytöksen jälkeen he tulivat erikseen kertomaan, miten hyvin homma toimi. Näyttämölle ei pyrkinyt kuin yksi pikkuinen eikä hänkään kovin kiinnostuneesti, koska paljon hauskempaa oli tepastella äidin lähettyvillä katsomon tuoliriveistä kiinni pitäen.

LOS 24. tänäänkin ajankohtainen

Marraskuu, 13.11.2009

Tänään perjantaina 13. päivänä marraskuuta vietetään Tapaturmapäivää. Tämän vuoden teemana on erityisesti matkailutapaturmien välttäminen. Kohderyhmä on koko väestö.

Imetyksen tuki ry:n blogissa päivä saa oman entrynsä, koska imetys ja tapaturmien ehkäisy rinnastetaan YK:n lasten oikeuksien sopimuksessa.

Lasten oikeuksien sopimuksen 24. artiklan mukaan sopimusvaltioiden tulee taata lasten oikeus parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan

varmistaakseen, että yhteiskunnan kaikki kerrokset, erityisesti vanhemmat ja lapset, saavat tietoa ja opetusta ja että heitä tuetaan käyttämään saamiaan perustietoja lapsen terveydestä ja ravinnosta, rintaruokinnan eduista, ympäristöhygieniasta ja onnettomuuksien ehkäisystä;

Imetys ja imetystiedon käyttämisen tukeminen on siis yhtä tärkeää kuin onnettomuuksien ehkäisy.

Minä vuonna imetyspäivää ja -viikkoa vietetään yhtä näyttävästi kuin tapaturmapäivää? Minä vuonna yhtä kattava lista arvovaltaisia yhteistyökumppaneita kuin tapaturmapäivällä tukee myös imetyksen edistämistä?

Kaksi hetkeä aivan alusta

Marraskuu, 08.11.2009

Tervetuloa maailmaan! Vastasyntynyt seepravarsa katselee pöllämystyneenä ympärilleen ja yrittää nousta pitkille, horjuville jaloilleen.

No nyt… ei, se menettää tasapainonsa ja mätkähtää pehmeään, pitkään heinikkoon. Viidennellä yrityksellä ja äidin avulla sen onnistuu lopulta pysytellä pystyssä. Ja eikös se vain hetken kuluttua olekin jo ottanut ensimmäisen askeleensa kohti äidin nisää ja lämmintä hyvää maitoa. Ihmeellistä miten varsa heti tietää, mistä ruokaa löytyy, vaikkei kukaan ole sitä sille kertonut.

Seepraori pitää vähän matkan päässä vahtia, sillä on tärkeää, että äiti ja varsa saavat rauhassa tutustua toistensa hajuun ja raidoitukseen. Sitten ne tunnistavat toisensa aina savannin kaikkien muiden seeprojen joukosta.

Lastenkirjasta Simba ja muita Afrikan villieläimiä, Sven Zetterlund, Otava 1999.


En ikinä unohda ilmettä mieheni väsymyksen uurtamilla kasvoilla, kun hän ensimmäisen kerran näki sinut.

Minä en sinua vielä silloin nähnyt, olin niin huonovointinen, etten voinut katsoa alaspäin tumman tukan peittämää päälakeasi. Mieheni ilmeen näin, ja siinä sinut, ihmeen – miten paljon loputonta helpotusta, rajatonta ihmetystä ja käsittämätöntä onnea voi mahtua yhteen katseeseen. Siihen se piirtyi sekunnin murto-osassa hänen kasvoilleen ja jäi asumaan – isyys.
Siinä pienessä hetkessä, jona hän ensimmäistä kertaa näki pilkottavan päälakesi, hänestä tuli isä, ja kun koko vauva sitten hetkeä myöhemmin oli maailmassa, hän oli jo kuin olisi ollut sitä aikojen alusta.

nimim. Rakas lapsi, ote neljännen sijan tekstistä Imetyksen tuki ry:n kirjoituskilpailusta.


Ruotsalaisten rintojen päivä

Marraskuu, 06.11.2009

Suomalainen imetysväestö on siitä erikoista, että yli 90 prosenttia odottajista haluaa imettää ja aloittaakin imetyksen. Äidit lähtevät synnytyssairaalasta kotiin imettävinä. Valtion imetyssuositus ohjaa äitejä täysimettämään puoli vuotta. Suosituksen toteuttaa vain yksi sadasta äidistä.

Ruotsalaisilla rinnoilla syntyy erilaisia tilastolukuja. Puolen vuoden iässä naapurin puolella täysimetetään 15 prosenttia vauvoista. Neljän kuukauden iässä ruotsalaisilla rinnoilla täysimetetään 60 prosenttia vauvoista, kun Suomessa vastaava luku on 34%, Norjassa ja Islannissa noin 45 % ja Tanskassa 60-70 prosenttia. Norjassa taas imetetään pohjoismaista eniten yksivuotiaita (Norja 46%, muut 13-18%).

Ruotsalaisten rintojen salaisuus piilee sairaaloissa: niiden hoito- ja ohjauskäytäntöjä on kehitetty imetystä tukeviksi.

Myös Suomessa alueelliset erot ovat suuria. Imetysohjauksen koulutukset ja resurssoinnit lisäävät niillä alueilla hoidettujen vauvojen imetyksen määrää. Esimerkiksi Oulunkylän neuvolassa vuonna 2007 syntyneistä vauvoista joka neljäs oli täysimetyksellä puolivuotiaaksi asti.

Ruotsalaiset rinnat kertovat suomalaisille äideille, että imetykseen voi vaikuttaa. Maidon määrä ei ole geeneistä kiinni. Yllättävän paljon jokaisen ensi vuonnakin syntyvän vauvan imetyksestä päätetään puvut ja jakut päällä budjettiriihissä.

Lähde: Imetyksen edistäminen Suomessa. Toimintaohjelma 2009-2011. THL 2009. Luku 2.3: Imetyksen toteutuminen Suomessa.

Näkyykö imetys lämpökamerassa?

Lokakuu, 21.10.2009

Kaksi äitiä kävi Heurekan Liiku ja pelaa! -näyttelyssä. Lämpökamera yllätti.
Imettävän äidin rinnat erottuivat lämpökamerakuvassa epämiellyttävän paljastavasti lämpiminä.

Seurueen lapsilla ja nuorilla ei vastaavia lämpölaikkuja havaittu.

Uteliaisuus heräsi: näkyykö imettäminen lämpökameralla? Vierailijat eivät rohjenneet etsiä vieraijoiden joukosta vertailuryhmää. Onko sinulla tietoa?

YLE Puhe, Päiväntasaaja 8.10, Perheen aika

Lokakuu, 08.10.2009

Lähetystä voi kuunnella suoraan netistä tai perinteisemmin radiosta.

Kolme talousarvioaloitetta

Lokakuu, 07.10.2009

Nyt ne näkyvät eduskunnan sivuilla:

Elsi Kataisen ja 11 muun kansanedustajan allekirjoittama puolueiden yhteinen talousarvioaloite, sekä

Miapetra Kumpulaisen ja 8 muun SDP:n kansanedustajan allekirjoittama talousarvioaloite.

Näiden aloitteiden  summana on 300 000.

Päivi Räsäsen ja 5 muun kristillisdemokraattien kansanedustajan allekirjoittama talousarvioaloite, jossa ehdotetaan määrärahaksi 150 000.

Seuraavaksi aloitteet käsitellään valiokunnissa, kunnes ne joulukuussa tulevat eduskunnan päätettäviksi. Valiokunnat puoltavat tai hylkäävät aloitteet alustavasti.

Kiitos näistä aloitteista!

Eduskunnan asiakirjojen osoitteet muuttuvat valiokuntien työskentelyn myötä. Aloitteiden hakusivun kautta tunnuksilla nämäkin aloitteet löytyvät varmasti:

TAA 272/2009 vp – Elsi Katainen /kesk ym.

TAA 363/2009 vp – Miapetra Kumpula-Natri /sd ym.

TAA 825/2009 vp – Päivi Räsänen /kd ym.

Vastauksemme RAY:n Salokorvelle

Lokakuu, 06.10.2009

Hyvä RAY:n varatoimitusjohtaja Salokorpi,

kiitos viestistänne. Olemme keskustelleet siitä. Tiedostamme, että avustusehdotusten valmistelu on vielä kesken. Juuri siksi halusimmekin kiinnittää median, päättäjien ja omien jäsentemme huomion yhdistyksemme tiukkaan tilanteeseen.

Mielestämme RAY-avustusten tuloksellista käyttöä ei ole sellainen ratkaisu, jossa Imetyksen tuki ry:n toiminta olisi osa jonkin suuremman yhdistyksen kokonaisuutta. Periaatteellista vastustusta meillä ei tätä ratkaisua kohtaan ole, mutta muutos vaatii aikaa. Tällainen rakennemuutos ei tapahdu hetkessä, eikä se voi tapahtua nyt, kun esimerkiksi MLL ja Väestöliitto ovat jo tehneet tulevan vuoden toimintasuunnitelmat. Isot järjestöt ovat tienneet imetyksen edistämisen ja imetyksen vertaistuen tarpeen jo vuosia, mutta yksikään ei ole ottanut asiaa omakseen. Äkillinen rakennemuutos heittää hukkaan Imetyksen tuki ry:ssä tehtyjen projektien tulokset, sillä ilman rahoitusta työntekijät etsivät uusia töitä ja vapaaehtoiset jäävät tuuliajolle.

Imetyksen vertaistuki vaatii koulutettua asiantuntijuutta. Vauvojen ainoaa ravintoa ei ole vastuullista tukea ilman koulutusta. THL:n imetyksen edistämisen toimintaohjelma, EU:n imetysohjelma ja WHO:n kansainväliset imetysohjelmat pitävät tärkeänä, että imetyksen vertaistukea on olemassa ammatillisen imetysohjauksen rinnalla. Esimerkiksi Suomen Unicef ei kuitenkaan katso, että imetyksen edistäminen kuuluisi Suomessa sen toimintaan (lähde ohjelmajohtaja Inka Hetemäki, Imetyspäivän luento 5.10.2009).

Entä sitten MLL ja Väestöliitto? Väestöliitolla on vertaistoimintaa vain maahanmuuttajaperheille. Vauvaperhevaiheen palvelut rakentuvat Väestöliitossa asiantuntijuudelle. MLL:n vanhempainpuhelin, joka on suunnattu kaiken ikäisten lasten vanhemmille, vastaa vuodessa yhteensä 1500 kontaktia 142 000 euron RAY-rahoituksella (vuonna 2009; MLL:n raportti 2009). Miten Väestöliitto tai MLL ottaa hoitaakseen 6000 vertaistukikontaktiamme pääasiassa alle yksivuotiaiden lasten perheistä?

Miten RAY voi nähdä tuloksellisena rahoitusratkaisuna tilanteen, jossa se hukkaa RAY:n tuella rakennetun vertaistuen ja joutuu sitten rahoittamaan vertaistuen rakentumisen uudelleen isossa järjestössä?

tervehtien

Karla Loppi
puheenjohtaja
Imetyksen tuki ry

Tervehdys RAY:sta

Lokakuu, 02.10.2009

RAY:n varatoimitusjohtaja Hannu Salokorpi halusi vastata yhdistyksellemme luettuaan tiedotteemme syyskampanjasta, jossa kerroimme, että kampanjoimme yhdistyksemme rahoituksen puolesta julkisesti.

Salokorpi halusi kerrata meille jo tietämämme seikat: projektiavustus on määräaikaista ja RAY:n ensi vuoden avustusbudjetti on pienempi kuin aiemmin. Vuoden 2010 avustusten valmistelu on vielä kesken. Avustusten kokonaismäärään vaikuttavat kolme muutosta: pelitoiminnan kasvun hidastuminen sekä terveyden edistämisen hankkeiden ja sotaveteraanien hoitoon ja kuntoutukseen varattavat rahat. Nämä kaikki kolme muutosta ovat RAY:lle uusia haasteita.

Salokorpi toteaa, että muutosten vuoksi kaikkia uusia, alkavia avustuksia arvioidaan äärimmäisen tarkasti.

Salokorpi toistaa Imetyksen tuelle saman ajatuksen, jonka jo Mika Pyykkö otti aiemmin esiin suullisessa keskustelussa keväällä 2009. RAY katsoo, että Imetyksen tuki ry:n toiminta voisi jatkossa olla osa jonkin isomman järjestön toimintaa. Salokorpi toteaa: “Tällöin kyseinen toimija voisi kattaa imetystä huomattavasti laajemman osan vauvan / pienen lapsen (sekä hänen äitinsä) terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi tärkeitä asioita.”

Salokorven mukaan tällainen kokonaisvaltainen lähestymistapa olisi olennaisesti tuloksellista RAY-avustusten käyttöä.

Lopuksi Salokorpi muistuttaa avustusten olevan harkinnanvaraisia. Avustuksiin ei ole kenelläkään subjektiivista oikeutta, vaan valtioneuvosto päättää avustusten jaosta RAY:n ehdotusten pohjalta.

***

Huom:  Salokorpi lähetti viestin sunnuntai-iltana 27.9. eli ennen tämän viikon RAY-uutisointeja.

Niin vaivaton avustuskohde

Lokakuu, 02.10.2009

Blogi hiljeni viikoksi, koska ylityö otti veronsa. Kävin itse asiassa lääkärissä siinä juuri ennen mielenosoitusta. En ollut sairaslomaa hakemassa, vaan päinvastoin hain luvan mennä töihin pienestä onnettomuudesta huolimatta. Meillä työ on niin palkitsevaa ja antoisaa, että sitä tekee ilokseen ja joskus riskirajoillakin, vaikka puitteet eivät ole isot eikä golf-osakkeitakaan ole lunastettu.

Asiaan.

Ylen TV2:n Silminnäkijä-dokumentissa RAY:n varatoimitusjohtaja Hannu Salokorpi kertoo, että avustuskohteiden asiakirjat käydään läpi vuosittain. Avustettavien kohteiden vastuuhenkilöitä toki myös tavataan. Ja sitten Hannu Salokorpi kehuu, haastattelussa joka on tehty 15.9. tänä vuonna, ohjelma-ajassa 17:31, miten “Nuorisosäätiö kuuluu niihin avustuskohteisiin, jotka teettävät vähiten työtä, koska se on selkeä.”

Tänä vuonna RAY on avustanut Nuorisosäätiötä vaatimattomasti noin kolmella miljoonalla. Silminnäkijä-dokumentin mukaan säätiö tuottaa voittoa joka vuosi.

Meillehän riittäisi ihan hyvin kymmenesosa, 300 000.

Emme ole antaneet vaalitukea emmekä ole käyneet taidekauppaa Vihriälän kanssa.

***

Ai niin! Dokumentissa  Salokorpi kommentoi tuota Nuorisosäätiön voiton tekemistä, että eihän RAY voi mennä sanomaan, mitä voitolla pitäisi tehdä, mutta olisi se hyvä ohjata takaisin säätiön sääntöjen mukaiseen toimintaan.

Toimiston pöydät täyttyvät sadoista pienistä sukista. Keräämme tähän kuvia saapuneista sukista. Jokaista kymmentä sukkaa kohden sivulle lisätään kuva yhdestä.

950 sukkaa