Arkisto: 12/2009

Kahden vuoden rahoituspäätös

Torstai, 17.12.2009

Pyysin kysymyksiä joulukuun alussa, ja saamani piti. Kysyjät osuivat niin keskeisiin linjoihin, että tuntui vaikealta vastata ennen kuin tiedämme, mikä RAY:n avustuspäätös todella on.

Joulukuun ajan raportit ja muut paketoitavat tekstit ovat rapisuttaneet näppäimiä. Niin tuli 16. päivän ilta ja puheenjohtajalle päätös: 89 tuhatta. Kahdeksankymmentäyhdeksän on noin 50 tuhatta vähemmän kuin kuluneena vuonna.

Osoitteessa ray.fi pääsee vertailemaan, mitä on muille annettu.

Näitä kysymyksiä mietimme edelleen. Mietimme, mihin niistä on vastattava eniten. Imetystukipuhelimen toiminta turvataan. Uutta lienee tiedotuksen ja yhteiskunnallisen edunvalvonnan aktiivisuus. Uusia tukimuotoja tai kohderyhmäpainotuksia emme pysty luomaan, vaikka esimerkiksi imetykseen pettyneet tarvitsisivat vielä paljon helpottavia sanoja.

#
Lotta kirjoitti:
07/12/2009 17:26 (Muokkaa)

Jos rahoitusta tulee, niin mitkä ovat yhdistyksen ensi vuoden ja pidemmänkin ajan suuntaviivat? Onko tarkoitus ylläpitää nykyistä toimintaa ja imetystukipuhelinta vai onko suunnitteilla jotakin uutta? Näkyvyys mediassa ja muualla ei varmasti olisi pahitteeksi jatkossakaan, uudet näkyvät projektit varmaan turvaisivat tulevaisuuttakin.
#
Laura kirjoitti:
09/12/2009 1:25 (Muokkaa)

Miten yhdistys aikoo valvoa uutta imetysohjelmaa? Tarvitaanko valtion ohjelman valvontaan jokin ulkopuolinen kolmannen sektorin yhdistys, eikä valtio valvo omia toimintojaan ja tarkkaile että suositukset tulevat käytäntöön?

Valtio tarvitsee palautetta äideiltä. Sellaista on esimerkiksi jutustelu rokotusjonosta. Terveydenhoitaja kertoi yksivuotiaan äidille, että hän ei ole imetyskoulutusta käynyt, kun hän on jo imetysmyönteinen. Kaikki muut on koulutettu. Siitä neuvolasta ei tämän yksivuotiaan ensiviikkoina irronnut kuin hymistelyä, ei tältä myönteiseltä eikä muiltakaan. Imetystukipuhelin auttoi. THL:n imetysohjelma jää silmänlumeeksi, jos äidit eivät valvo sen toteutumista.

Tulkaa mukaan, Lotta, Laura ja muut rohkeat naiset! Linjat ja painotukset luodaan nyt, perusviestejä hiotaan ensi kevään aikana. Työ jatkuu.

Kysyvälle vastataan

Torstai, 03.12.2009

Nyt – ja muulloinkin toki! – on hyvä hetki kysyä ja olla utelias. Nyt joulukuussa toivomme kuitenkin kysymyksiä blogin linjan mukaan rahoituskriisistä ja yhdistyksen toiminnasta sekä imetyksen edistämisen politiikasta.

Jos kriisi päättyy onnellisesti, blogiin tulee lisää aiheita nimenomaan imetyksestä.

Kysykää siis! Vastaajina työntekijät ja puheenjohtaja, tarpeen mukaan muitakin. Teemme laajoista kysymyksistä uusia entryjä eli kaikkiin ei välttämättä vastata heti tässä tämän merkinnän kommenteissa.

Puoli kuuta RAY-päivään

Keskiviikko, 02.12.2009

Syksyn kampanjan sadonkorjuuaika on juuri meneillään. Helsingissä Itun papereihin lyödään leimoja, niistä keskustellaan ja niiden arvoa tulevaisuudelle punnitaan. Vielä kukkivat pari mielipidekirjoitusta. Messujen keskusteluista ja työpäivien yllätyspuheluista kuulee, että sana on kiirinyt, tunnettuus on lisääntynyt ja yhdistyksen perusviestiä on mietitty.

Jännittävien päivien kunniaksi julkaisemme blogissa syksyn lakkoviikon ensimmäisen lakkopuheen, joka kertoo Imetystukipuhelimen tunnelmista.

Vauvaperheen iholla vereslihaan asti

Imetys on äidin ja lapsen välinen asia, joka halutaan vaieta kuoliaaksi ja haudata parilla lauseella: sehän sujuu luonnostaan ja jos ei suju niin anna pullosta.

Me emme puhu vain imetyksestä, me emme painosta imetykseen. Puheluissa käsitellään sitä lapsiperheen vauva-arkea, josta neuvolan 20 minuutin aikana ei ennätetä puhua. Me puhumme vierottamisesta, pulloruokinnasta, osittaisimetyksestä ja samalla hormonien kostuttamista lakanoista ja valvomisen sekoittamasta päästä, sukulaisista ja kavereiden antamista neuvoista, joita äiti ei haluaisi noudattaa

Me olemme vauvaperheen iholla vereslihaan asti, me tuemme äidin oikeutta valita, tehdä omat päätöksensä ilman anopin, apen, isän, mummon tai kumminkaiman painostusta.

Me olemme pääasiassa imetystukipuhelin, mutta samalla me otamme kopin äidistä ja autamme jaksamaan.

Meillä on aikaa kuunnella se ongelma, jota neuvolan tädille ei ennätä kertoa tai jonka kokee “ihan tyhmäksi”. Me olemme se hiekkalaatikko, jota kaikilla äideillä ei omassa pihassa ole.

Ja jotta me jaksamme, me tarvitsemme ammattitaitoista ohjausta, työntekijöitä, jotka voivat keskittyä tukemaan tekemäämme vapaaehtoistyötä. Ihmisiä jotka ovat ammattimaisia vertaistukijoita vertaistuen antajille.

Ei meistä kukaan jaksa kuivuvia kaksiviikkoisia, multiongelmaisia lakkoilijoita ja kummaa kakkaa pelkällä tiedolla että meitä tarvitaan, vaan kyllä me ansaitsemme oikeita työntekijöitä koordinoimaan koulutusta ja kertomaan julkisuuteen, mikä tilanne on.