Tässä ensimmäisiä tunnelmapaloja Eduskuntatalolta, lisää tulee pikapuoliin…
Kaksi pientä mielenosoittajaa
Sukat portailla
Pieni mielenosoittaja on väsähtänyt kesken matkan
Vauva portailla sukkien keskellä
Leena pitää puhetta
Aino pitää puhetta, kansanedustajat kuuntelevat
Ilmeessä pilkahdus toivoa?
Yleisnakymä portailta
Tänään julkistettiin Vihreiden naisten kannanotto imetyksen vertaistuen tueksi. Kiitos Eveliina Lindell ja Vihreät Naiset!
Varpaat ja sukat toiveikkaassa mielenosoituksessa
Päivä on ollut aktiivinen, intensiivinen, onnistunut, kokonaisvaltainen ja vaikuttava. Sillä on ollut merkitystä. Kannatti ryhtyä lakkokenraaliksi. Kannatti uskoa luoviin ja hulluihinkin ideoihin. 800 sukkaa Eduskuntatalon portailla näyttivät vielä hienommalta kuin osasin kuvitella. Ne yllättivät meidät, turistit ja päättäjät. Banderollejakin oli kaksi. Kuvia tulee blogiin jahka selvitämme, onko yhdistyksellä palvelintilaa niitä varten (pst. esimakuna tässä vierellä yksi otos päivän tunnelmista).
Meillä ei ehkä aina ole sitä palvelintilaa tai rahaa pistää joka rattaaseen eikä toimistokaan ole koolla pilattu, mutta meillä on me-henki. Se välittyi niistä sukista. Se välittyi portaille mukaan tulleista jäsenistä ja äideistä vauvoineen, ja voi että olen siitä ylpeä.
Olen puhkipoikki ja onnellinen.
Toiveikas mielenosoitus oli nimensä veroinen. Se ja Pienin askelin -installaatio herättivät huomiota, kiinnostusta. Puheita kuulemaan saapui edustajia kaikista eduskuntaryhmistä. Jokainen halusi käyttää vastauspuheenvuoron. Kuulin ja muutkin kuulivat puheissa aivan selväsanaisia lupauksia. Meille tuli tunne, että asiamme todella kuultiin.
Päivän aikana pelattiin myös peliä nimeltään bongaa poliitikko ja juokse kiinni. Annoin Lindenille rintamerkin nahkatakistani, ja Paula Lehtomäen nappasin heti jonkun kuvauksen jälkeen. Pekkarisellekin ehdin juuri ja juuri tuikata käyntikortin käteen. Vaasan Laura otti kiinni Juha Miedon 
Kansanedustajat tuntuivat todella ymmärtävän, mistä on kysymys. Pieni raha, iso tuotos; pieniä tekoja, suuria seurauksia. Nipistin itseäni, kun kuulin kysyttävän, että tekö sitten todella haluatte niitä projekteja. Ei teille kelpaisi raha suoraan valtion budjetista? Maarit siihen sitten rauhallisesti, että kyllä sekin meille käy.
Nämä tässä näin ensitunnelmina. Tiedotan vielä huomenna, ketkä kansanedustajat ottivat vastaan viemisemme. Nyt ei riitä voimat eikä keskittymiskyky nimilistan tarkistamiseen. Ai että olen meidän yhdistyksestä ylpeä!
Leena
Epilepsialiiton kulut ja tuotot olivat viime vuonna jokunen sata tuhatta euroa alle kaksi miljoonaa. Tälle vuodelle liitto laskee tarvitsevansa 42 tuhatta yli kahden miljoonan. Päärahoittajia ovat RAY ja Opetusministeriö. RAY:n Ay-, Ak- ja C-avustukset kattoivat viime vuoden budjetista 67 prosenttia eli 1 782 000 jaettuna sadalla kertaa 67 – no, se on paljon se. Melkein miljoona ja kaksisataa tuhatta. Epilepsiaa sairastaa Suomessa 53 tuhatta ihmistä.
Epilepsia voi olla vaikeahoitoinen sairaus enkä epäile, etteikö sen kanssa elämiseen tarvitse tukea ja yhdistyksenkin taustatukea. - Terveisiä ja voimahalaus sinne eräälle lukijalle, joka tietää liian hyvin, miten vaikeaa on saada äidin epäilys otetuksi todesta.
Verrataan nyt kuitenkin tätä potilasjärjestöä Imetyksen tukeen. Vauvaperheitä on vuosittain melkein 60 000. Heistä yksi prosentti saavuttaa valtion asettamaan täysimetyssuosituksen.
Suomi tukee mielellään potilasjärjestöjä ja isojen kriisien jälkihoitajia. Ennalta ehkäisevä terveyskasvatus on hieno ilmaisu, mutta milloin korulauseet alkavat muuttua todeksi? Imetyksen osalta tilanne on terveysjärjestökentällä siinä mielessä erityinen, että potilasjärjestöt sentään osaavat yleensä nimetä, mikä erikoislääkäri ja poliklinikka hoitaa jäsenten terveydenhuollon.
Kyllä mekin imetystuessa tiedämme, kuka tietää imetyksestä niin paljon kuin erikoisterveydenhuollossa pitäisi tietää. Kaikki Suomen viisi IBCLC-tutkinnon suorittanutta, nimittäin. Sitä emme tiedä, koska joka sairaanhoitopiirissä on oikeasti olemassa koulutettua imetysohjausta perus- ja erikoissairaanhoidossa.
Epilepsialiitto on juuri aloittanut RAY:n tuella ison asennekasvatuskampanjan. Hesarin koko sivun mainosta ja tv-tietoiskuja katsoo näin pienestä järjestöstä kauhun ja kateuden sekaisin tuntein. Meillä kun ei uskalleta juuri edes mainostaa vertaispalveluja, ettei kysyntä räjähdä aivan ulottumattomiin. Jo nyt kysyntä ylittää resurssit.
*
Kirjoitan muuten näitä vertailuja hiukan huolissani siitä, lietsovatko ne järjestökateutta. Sellaisesta ei kenellekään iloa ole. Järjestöt ovat sijoitus, jotka maksavat itsensä takaisin voimaantuneina ihmisinä. Kun ihminen tarttuu elämänsä ohjaksiin kriisistä tai sairaudesta huolimatta, hän saa hiukan enemmän seurannaiskriisien vastustuskykyä ja voimavaroja selvitä vaikeuksista. Sellainen on kustannustehokasta. Järjestökentällä on vielä tilaa uusillekin toimijoille. Ei maailma ole valmis vuonna 2009.
Yhdistyksen tukiäidit tapasivat lauantaina 19.9. Seinäjoella peruspalveluministeri Paula Risikon. Tapaamisessa olivat mukana Laura Rönkkö, Marika Koskilahti-Viita ja Katri Pääkkö-Matilainen.
Risikko aikoo ottaa meidät esille yhtenä esimerkkinä pienistä järjestöistä keskustellessaan RAY:n Mika Pyykön ja ministeri Liisa Hyssälän kanssa RAY:n rahanjakoperusteiden uudistuksesta ja ensi vuoden rahanjaosta. Risikkoa itseään on häirinnyt Pyykön ja kumppaneiden pyrkimys uudistaa linjauksia niin, että entistä enemmän keskitetään laajan piiri- ja paikallisyhdistysverkoston jo rakentaneille suurille järjestöille. Hänen mielestään meille pienemmille, valtakunnallisille toimijoille pitää antaa tukea, jotta voimme paikallisverkostomme rakentaa.
* * *
Oma kommenttini (Leena): eikö olisikin jotenkin erityisen itsevaltias teko katkaista yhtäkkiä kehittyvien kansalaisjärjestöjen kasvu. Se kyseenalaistaa demokratian. Hiukan huonoa valoa on tuonut myös RAY:n vaalirahavana Vanhaselle jo vuonna 2005. Kas kummaa. Eikö RAY, jonka tiedotusosasto nyt ideoi valko- ja kirjopesuohjelmaa vuorotelleen, huomannut mitään niissä raporteissa, jotka säätiön täytyi toimittaa jo vuoden 2006 huhtikuun loppuun mennessä?
Kumpi on totta: kukaan ei lue paperikielisiä raportteja yksityiskohtaisesti – vai kukaan ei kiinnitä huomiota sisältöön, jos paperissa on tarpeeksi isoja nimiä?
Aamulla varhain ja sittemmin netissä on kuultavissa juttu Imetyksen tuki ry:n lakosta ja mielenosoituksesta sekä yhdistyksestä ylipäänsä.
Imetyksen tuki ry on jo vuosia kerännyt palautetta imetysohjauksesta eli siitä jäljestä, mitä syntyy, kun koulutusta on neuvoloissa vain joka kolmannella terveydenhoitajilla, eikä synnytyssairaaloissa aina ole aikaa jokaista ohjata. Palautteelle on ollut leimallista se, että seiskat ja kasit puuttuvat. Imetysohjauksesta ei jää muistoksi vaihtoehtoa ‘ei osaa sanoa’. Jokainen Itun palautesivun löytänyt osaa sanoa, onko tyytyväinen vai ei.
Huono imetysohjaus saa nelosia ja vitosia, jotka kertovat huonosta laadusta ja kysymysten ohittamisesta, vanhentuneista tiedoista ja neuvoista, joita ei pyydettykään. Huono imetysohjaus tuntuu – ja se saa tuntua – jonkin perustavaa laatua olevan oikeuden rikkomiselta. Lapsen ainoaa ravintoa ei oteta todesta. Naisen äidiksi muuttumista ei tueta.
Itse asiassa huono imetysohjaus rikkoo Lapsen oikeuksien sopimusta:
24. artikla
1. Sopimusvaltiot tunnustavat, että lapsella on oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta sekä sairauksien hoitamiseen ja kuntoutukseen tarkoitetuista palveluista.
2. Sopimusvaltiot pyrkivät varmistamaan, ettei yksikään lapsi joudu luopumaan oikeudestaan nauttia tällaisista terveyspalveluista. Sopimusvaltiot pyrkivät tämän oikeuden täysimääräiseen toteuttamiseen ja ryhtyvät asianmukaisiin toimiin erityisesti:
d) taatakseen asianmukaisen terveydenhoidon odottaville ja synnyttäneille äideille;
e) varmistaakseen, että yhteiskunnan kaikki kerrokset, erityisesti vanhemmat ja lapset, saavat tietoa ja opetusta ja että heitä tuetaan käyttämään saamiaan perustietoja lapsen terveydestä ja ravinnosta, rintaruokinnan eduista, ympäristöhygieniasta ja onnettomuuksien ehkäisystä;
f) kehittääkseen ehkäisevää terveydenhuoltoa, vanhempainohjausta sekä perhekasvatusta ja -palveluja.
Isälle keksitään aina jokin marginaali vauvaan nähden. 2000-luvun puolivälistä asti on ollut muodikasta nähdä imetys asiana, joka vie isältä jotain pois. Aivan kuin samalla unohtuisi, että isät ovat aikuisia ihmisiä, jotka ovat itsekin vastuussa isäksi kasvamisestaan ja joille annetaan liian vähän tilaa määritellä itse paikkaansa vauvaperheessä.
Pulloruokinnasta kun puhutaan, aina jossain vaiheessa joku tuo esiin sen hyödyn, että isäkin voi syöttää lastaan. En ole lähtenyt väittämään vastaan, koska isäkortti on ilmiselvästi käyttäjilleen tärkeä. Voin hyvin uskoa, että vauvan syöttövuoroja voi olla mukavaa vuorotella. Argumentit on yleensä sanottu vähän siinä sivussa ja omaan kokemukseenkin viitaten, ja kokemus on aina tosi.
Väitän kuitenkin, että jos isä vetäytyy vuorovaikutuksesta vauvan kanssa, on liian äkkipikaista ja yksisilmäistä selittää asiaa vauvan syömistavalla. Imetys ei sulje isää pois, jos isä ei itse vetäydy. On kysymys siitä, onko imetys vauvan lähtökohta vai isän uhka, ja onko tämä uhka todella isille todellinen vai median, ympäristön ja kapeakatseisen parisuhdenäkemyksen ruokkima tulkinta. Kun ylityöt, rakentaminen, harrastukset tai tietokonepelit menevät vauvan edelle, tilanteeseen vaikuttaa moni muukin olosuhde kuin vauvan ravinto – työnantajien perheasenteista lähtien.
W. Sears kuvaa kirjassaan Becoming a Father (2003) äidin, vauvan ja isän suhteen kiintymyssuhteiden kolmioksi:
Vauva, äiti ja isä luovat kiintymyssuhteiden kolmion. Kun vauva hamuaa äidin rintaa synnytyssalissa, isä pitää heistä molemmista kiinni katseellaan tai käsillään. Hän tekee kahden suhteesta kolmion. Tämä asetelma toistuu tulevina viikkoina, kun imetystä opetellaan kolmisin. Isä pitää äidin ja vauvan kiinni toisissaan huolehtimalla heistä: äidin levosta, vauvan vaipoista, molempien hymyistä ja tyynnyttelystä. Imetysongelmien ratkomiseen isällä on toiset silmät katsomaan kauempaa, toiset kädet äidin käsien lisäksi ja tiedonhakutaito silloin, kun äiti ei jaksa eikä ehdi.
Isät voivat katsoa, koskea, puhua, suukottaa, pestä ja tehdä vauvalle mukavan olon kuivissa vaipoissa. Kun vauva on jo aivan uuvuksissa kaikista päivän tapahtumista ja haluaa imeä maitoa enemmän kuin hänen vatsaansa mahtuu, isän olkapää, matala ääni ja maidoton tuoksu rauhoittavat vauvan.
Puhelu lähti liikkeelle ihan peruskysymyksestä: mistä sen tietää, koska vauva on levoton hampaiden tulon vuoksi ja koska pitää huolestua ihan oikeasti. Äiti halusi jutella ja miettiä, millaiseksi imetys ja vauvaelämä muuttuvat, kun yksivuotispäivä alkaa lähestyä. Äiti halusi myös kertoa, miten heillä on imetys sujunut aiemmin. Puhelu oli pitkä. Liikuttiin aivan siellä vertaistuen ytimessä: huojentumisessa ja kuulluksi tulemisessa.
Päivystäjä sanoi soittajalle, että sinä olet hyvä äiti vauvallesi. Soittajaa alkoi itkettää: “Miehelle kätilö sanoi jo synnytyssairaalassa, että sinä olet hyvä isä. Minulle ei kukaan muu ole aiemmin sanonut, että olen hyvä äiti.”
Selaat parastaikaa 307 Puhelua – Imetyksen tuki ry:n blogi blogiarkistoa: 09/2009.
